A  Käsitteiden merkitykset

● luopumus (apostasia)

                 = luopuminen, ero, poistuminen

● luopua (aphistēmi)

                 = luopua, erota, poistua, pysyä erillään,

                    saattaa luopumaan

● laittomuus (anomia)

                 = laittomuus, vääryys, rikkomus   

● laiton (anomos)

                 = ilman lakia oleva

Ilmaisu "laittomuus" ja sen yhteydessä käytetty käsi-te "luopumus" kuvaavat Raamatussa kahta erityisesti lopun aikaan ajoittuvaa kehitystä:

         a)  ihmiskunnan vajoamista laittomuuteen

         b)  kristittyjen vetäytymistä pois uskosta.

a) Ihmiskunnan laittomuus on kapinaa Luojaansa vas-taan. Se ilmenee Hänen käskyjensä, luomisjärjestyksen ja Jeesuksessa valmistamansa pelastuksen täydellisenä hyl-käämisenä.

Laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa (2 TESS 2:7).

Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ... Älkää antako kenenkään millään tavoin ek-syttää itseänne. Ensin näet tapahtuu luopumus (aposta-sia) ja ilmestyy laittomuuden ihminen^a), kadotuksen lapsi, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai pal-vottavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temp-peliin ja julistaa olevansa Jumala (2 TESS 2:1,3-4).

b) Kristuksen seuraajien luopumus on uskon hylkää-mistä. Raamattu puhuu siitä selkeästi:

Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luo-puvat (aphistēmi) uskosta ja seuraavat eksyttäviä henkiä ja riivaajien oppeja tekopyhien valehtelijoiden vaikutuksesta, joiden omatunto on merkitty poltinraudalla (1 TIM 4:1-2).

B  Luopumus edeltää Jeesuksen paluuta

Jeesus mainitsi uskosta luopumisen yhdeksi tulemuk-sensa ennusmerkiksi. Seuraajiensa keskellä tapahtuvan luopumuksen Hän ajoitti antikristilliseen vainon aikaan, jota leimaavat eksytys (väärien profeettojen nousu) ja laittomuus eli luopuminen Jumalan käskyistä ja luo-misjärjestyksestä:

Silloin te joudutte ahdistukseen, monia teistä tapetaan, ja kaikki kansat vihaavat teitä Minun nimeni tähden. Silloin monet luopuvat, ilmiantavat toisensa ja vihaavat toinen toistaan. Monta väärää profeettaa nousee, ja he ek-syttävät monia. Ja koska laittomuus (anomia) lisääntyy, kylmenee monien rakkaus. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu. (MATT 24:9-13; vrt. DAN 11:25)

Jeesuksen kylväjävertauksesta löydämme tarkennuksen siihen kysymykseen, millaisessa tilanteessa ahdistavasta koetuksen ajasta voi muodostua meille kristityille erityisen haasteellinen. Hän varoittaa meitä juurtumattomuudes-ta eli uskonelämän pinnallisuudesta. Kuriton valvomatto-muus, sanan ravinnon vieroksuminen, välinpitämättömyys hengen lampun palavuudesta ja seurakuntayhteyden laiminlyönti ehkäisevät hengellistä kasvua Kristuksessa. Rakkaus Häneen kuihtuu. Juureton kristitty on kuin kalliolla kasvava kasvi: hän on altis tempautumaan irti eksytyksen vetämänä, kuivumaan koetuksen helteessä ja luopumaan uskostaan vainon aikana.

Kalliolle pudonnut kuvaa niitä, jotka kuullessaan sanan ottavat sen iloiten vastaan mutta joilla ei ole juurta. He uskovat vain hetken aikaa ja koetuksen hetkellä luopu-vat (aphistēmi) (LUUK 8:13). Auringon noustua oraat paahtuivat, ja koska niillä ei ollut juurta, ne kuivettuivat (MATT 13:6).

Koska hänellä ei ole juurta itsessään, hän kestää vain hetken ja luopuu heti, kun tulee ahdistus tai vaino sanan tähden  (MATT 13:21).

Tunnettu, käsitteitä selventävä viiteraamattu New Scofield Reference Edition (1967, sivu 1304) määrittelee uskovan apostasian seuraavasti:

Apostasy, "falling away", is the act of professed Christians who deliberately (purposely) reject revealed truth as to

    1) the Deity of Jesus Christ, and

  2) redemption through His atoning and redeeming sacrifice.

 

Käännös: Luopumus, "luopuminen", on tunnustavien kristittyjen menettely, jossa he tietoisesti (tarkoituk-sella) hylkäävät ilmoitetun totuuden

   1) Jeesuksen Kristuksen jumaluudesta ja

  2) lunastuksesta Jeesuksen sovitus- ja lunastusuhrin kautta.

Uskovan luopumus ei siis ole sama kuin hetkellinen lan-keemus. Luopuminen uskosta on myös eri asia kuin tietä-mättömyydestä tai vääristyneestä opetuksesta johtuva erehtymi-nen pois sanan totuudesta, terveestä opista, ja joutumi-nen Paholaisen ansaan. Hyvä Paimenemme Kristus etsii ja ohjaa kaatuneen ja eksyneen lampaansa takaisin lähel-leen.¹⁾ 

Näin sanoo Herra: Minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolta. Kadonneet Minä etsin, eksyneet Minä tuon takai-sin, loukkaantuneet Minä sidon ja heikkoja vahvistan (HES 34:11,15-16). Herra tukee kaikkia kaatuvia, kaikki alas-painetut Hän nostaa pystyyn (PS 145:14).

Tämän maailman Ruhtinas seuloo ja ahdistaa alati uskovia kiertäen ympärillä kuin saalista etsivä leijona. Hän on kuitenkin voimaton niiden edessä, jotka tahtovat pysyä Kristuksessa²⁾. Vastustaja voi langettaa uskovan Pietarin tavoin kieltämään Herransa; Hän voi houkutella syntiin ja harhauttaa epäterveeseen oppiin, mutta ei kykene ryös-tämään uskovaa Jeesuksen kädestä. Siinäkään tapaukses-sa, että Paholaisen eksytys johtaa tuhlaajapojan tavoin uskosta pois vetäytymiseen, vastustajalla ei ole viimeistä sanaa Jumalan lapseksi syntyneen ihmisen lopullisen pe-lastumisen suhteen:

Minun lampaani kuulevat Minun ääneni. Minä tunnen ne, ja ne seuraavat Minua. Minä annan heille ian-kaikkisen elämän. He eivät ikinä joudu hukkaan, eikä kukaan ryöstä heitä Minun kädestäni. Isä-ni, joka on antanut heidät Minulle, on kaikkia muita suurempi, eikä kukaan voi ryöstää heitä Isäni kädestä (JOH 10:28-29).

C  Olosuhteet luopumuksen aikana

Edellä mainitut laittomuus ja luopumus voimistuvat siis Jeesuksen tulemuksen edellä³⁾. Kristittyjen apostasia pois uskosta ei tapahdu vahingossa: se on tietoisen pitkäai-kaisen valvomattomuuden lopputulos juurtumattomilla us-kovilla. Heidän päätökseensä vetäytyä Jeesuksen seu-raamisesta myötävaikuttavat Raamatun mukaan kolme maailmassa suuren ahdistuksen aikana nousevaa trendiä:

     ❶ yleinen laittomuus (anomia) eli käskyjen hylkää-             minen ja antikristillisen arvomaailman voittokulku

           (MATT 24:12-13; 2 TIM 3:2-4; HEPR 6:4-6; DAN 7:25)

     ❷ laaja vaino Jeesuksen nimen tähden

           (MATT 24:9-10; LUUK 21:17-19; ILM 12:17)

     ❸ eksyttävä profeetallisuus tunnustekoineen

           (MATT 24:11,23-24; 2 TESS 2:9; ILM 13:13)

Varokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epä-uskoinen sydän, niin että hän luopuu (aphistēmi) elävästä Jumalasta (HEPR 3:12).

Laittomuuden (anomia) salaisuus on jo vaikuttamassa (2 TESS 2:7).

Eksyttävä valheprofeetallisuus on näistä kolmesta koe-tuksesta kavalin siksi, että se näyttää hengelliseltä toi-minnalta ihmeineen. Jäljitellessään Kristusta se todellisuu-dessa pyrkii harhauttamaan uskovat pois Hänestä. Se asettuu ilmoitetun Sanan yläpuolelle. Kun Jeesus esitteli opetuslapsilleen tulemustaan edeltäviä merkkejä, Hän ensimmäiseksi ja useaan kertaan varoitti opetuslapsiaan juuri väärien profeettojen ja väärien kristusten eksy-tyksestä:

Varokaa, ettei kukaan eksytä teitä. Sillä monet tulevat Minun nimessäsi ja sanovat: "Minä olen Kristus", ja he eksyttävät monia.  Monta väärää profeettaa nousee ja he eksyttävät monia. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä pro-feettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ih-meitä, niin että he eksyttävät, jos mahdollista valitutkin. (MATT 24:4-5,11,24)

Raamattu hahmottelee kolme perustuntomerkkiä, jotka paljastavat hengelliselle kristitylle luopumusta levittä-vän väärän profeetan olemassaolon:

    ■ Hän ei sydämessään tunnusta Jeesusta Herraksi               Kristukseksi, lihaan tulleeksi lunastajaksi, eikä                  Hänen sanansa auktoriteettia.

        (1 JOH 2:22-23; 4:1-3; 1 KOR 12:3; 2 PIET 2: 1-2)

     ■  Hän on eksyttävien henkien ja riivaajien opin                    valtaama.

        (1 TIM 4:1-2; 2 TESS 2:9; 5 MOOS 13:2-5)

     ■ Häntä ympäröi jumalisuuden ulkokuori ihmeineen.

        (MATT 7:15; 24:24; 2 TIM 3:5; ILM 13:13)

Maailmaan on lähtenyt monia eksyttäjiä, jotka eivät tun-nusta Jeesusta Kristukseksi, lihaan tulleeksi. Sellai-nen on antikristus, eksyttäjä. Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä (Kristuksen) oppia, älkää lausuko häntä tervetulleeksi (2 JOH 7,9-10).

Samoin on teidänkin joukossanne oleva vääriä opetta-jia, jotka kuljettavat keskuuteenne salaa turmiollisia harhaop-peja, kieltävätpä Herrankin, joka on ostanut heidät, ja tuottavat itselleen äkillisen tuhon (2 PIET 2:1).

D  Jumala vihaa hylkäämistä

Huolimatta päinvastaisestakin opetuksesta, näyttää edellä luetun perusteella selvältä, että Jeesukseen uskova voi omasta tahdostaan kieltäytyä Jeesuksen seuraamises-ta. Yhtä selvää on myös, että mikään ulkonainen voima, pimeyden valta tai ihmisen oma lankeemus ei itses-sään kykene ryöstämään uskovaa Jumalan kädestä eikä erottamaan pois Hänen uskollisesta rakkaudestaan⁴⁾. Vain oma päätös pitkän juurtumattomuuden (valvomatto-muuden ja katumattomuuden) seurauksena voi saada luopumisen aikaan koetuksen hetkellä. On kuitenkin aina huomattava, että tällöinkään

Kristuksen Hengen kärsivällisesti etsivä ja rakastava paimenääni ei lakkaa kutsumasta luopunutta takai-sin Isän kotiin.

Katumattomuutta eli synnin tietoista suosimista ilmeni jo ensimmäisissä seurakunnissa. JAAK 1:14-15 mukaan sellainen voi johtaa lopulta luopumukseen ja hengelliseen kuolemaan. Sen vuoksi Paavali antoi neuvon pidättyä väliaikaisesti yhteydestä syntiä harjoittavan kanssa:

Hänet on luovutettava Saatanan haltuun lihan turmiok-si, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. Kirjoitin teille, että jos joku veljeksi kutsuttu on haureellinen tai ahne, epäjumalanpalvelija, pilkkaaja, juomari tai riistäjä, te ette seurustelisi tai edes aterioisi sellaisen kans-sa (1 KOR 5:5,11; 2 TESS 3:6).

Tällaisesta poikkeuksellisesta ulkonaisen seurakuntakurin käyttämisestä sisäisen muutoksen aikaansaamiseksi Paa-vali kirjoitti myös Timoteukselle:

Tämän käskyn minä annan sinulle, poikani Timoteus, ... että taistelisit jalon taistelun säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon. Jotkut ovat sen hylänneet ja siksi joutu-neet uskossaan haaksirikkoon. Niitä ovat Hymenaios ja Aleksandros, jotka olen luovuttanut Saatanan haltuun, ku-ritettavaksi, etteivät enää pilkkaisi. (1 TIM 1: 18-20)

Uskonsa ja hyvän omantunnon hylänneen ihmisen elä-mään Jumala voi sallia suurenkin kurittavan ahdingon, "Saatanan rusikoimisen", jotta luopumukseen vajonnut hätänsä keskellä taipuisi parannukseen. Jumala ei jätä käyttämättä mitään rakkauden ja kurin keinoa palaut-taakseen luopuneen lapsensa viime hetkellä takaisin yh-teyteensä. Sen vuoksi

implikaation ("jos ... niin") asettaminen uskosta luopumisen ja kadotustuomion välille ei tee oikeutta Raamatun koko-naisilmoitukselle.

Israelin kansan historia on tässä mielessä hyvin esiku-vallinen. Se on niskuroivan, räikeästi paatuneen, uskonsa kadottaneen ja Jumalastaan erossa elävän kansakunnan historiaa. Siitä huolimatta Raamattu ei kerro Jumalan lopullisesti ja ikuisesti hylänneen kansaansa. Sallimansa tulisen ahjon, Jaakobin ahdistuksen, kautta Hän tulee vetämään sen jäännöksen vielä kerran takaisin lähelleen. Sellainen on Kaikkivaltiaan olemuksen ja luonteen mu-kaista:

Voi! Suuri on se päivä, ei ole toista sen kaltaista. Se on Jaakobille ahdistuksen aika, mutta hän on pelastuva siitä. En Minä kuitenkaan jätä sinua rankaisemat-ta vaan kuritan sinua oikeudenmukaisesti (JER 30:7,11) Sillä katso, minä käsken ravistella Israelin heimoa kaikkien kansojen seassa, niin kuin seulalla ravistellaan. Silloin Minä käännän kansani Israelin kohtalon (AAM 9:9,14).

Jos olemme uskottomia, Hän pysyy silti uskollisena, sillä itseään Hän ei voi kieltää (2 TIM 2:13). "Minä vihaan hyl-käämistä", sanoo Herra, Israelin Jumala (MAL 2:16).

Jumalan armollisuutta Kristuksessa kuvaa jakeiden 1 KOR 3:11-15 opetus "pelastuksesta ilman palkkaa". Vaikka koko se "hengellinen rakennus", jonka uskova elämänsä aikana rakentaa, palaisi Jeesuksen kirkkauden tulessa po-roksi, ja vaikka hän kärsisi vahingon palkan menettämisen muodossa, voi hän laskemansa Kristus-perustuksen ansiosta "itse kuitenkin pelastua ikään kuin tulen läpi". Pelastumisen kannalta Jeesuksen lunastyön varassa pysyminen ja siihen luopumusretkeltä palaaminen on tärkeämpi kuin rakennusmateriaalit.

Jotta edellä kuvattua suurta vahinkoa ei tapahtuisi, kannustaa Paavali Timoteusta (ja kaikkia Herran omia) taistelemaan jalon taistelun uskon ja hyvän oman-tunnon säilymiseksi. Jos uskovan luopumisen vaara ei olisi Kristuksen todellinen huoli, miksi Raamattumme niin voimallisesti muistuttaa siitä. Kutsu jatkuvaan valvomi-seen, Jeesukseen juurtumiseen, Hänessä kasvamiseen ja kestävänä uskossa pysymiseen ovat pyhän Kirjamme kes-keisiä vetoomuksia Herran seuraajille. Lopun ajan suurta luopumusta ajatellen kolme kehotusta kestäväisyyteen nousevat sieltä esille ylitse muiden:

1. Olkaa varuillanne ja valvokaa jatkuvasti!

Olkaa varuillanne, ettei jumalattomien eksytys tempaa teitä mukaansa ettekä lankea pois lujalta pohjaltanne (2 PIET 3:17).

Varokaa, ettei kukaan eksytä teitä. Vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee. He tekevät tunnustekoja ja ihmeitä eksyttääkseen, jos mahdollista, valitutkin. Olkaa siis varuil-lanne (MARK 13:5,22-23).

Olkaa raittiita ja valvokaa. Teidän vastustajanne, Paho-lainen, kulkee ympäri kuin ärjyvä leijona etsien, kenet voisi niellä (1 PIET 5:8). Vastustakaa Häntä lujina uskossa (1 PIET 5:9). Olkaa varuillanne ja valvokaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee (MARK 13:33). Valvokaa siis kaiken aikaa ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paeta kaikkea sitä, mikä on tapahtuva, ja seisoa Ihmisen Pojan edessä (LUUK 21:36).

2. Pysykää kestävinä loppuun asti!

Kaikki tulevat vihaamaan teitä Minun nimeni tähden, mutta se, joka kestää loppuun asti, pelastuu (MATT 10: 22). Kestävyydellänne te voitatte omaksenne elämän (LUUK 21:19). Silloin monet luopuvat. Mutta joka kestää loppuun asti, pelastuu (MATT 24:10,13).

Kehottakaa toisianne, ettei kukaan teistä synnin pettämänä paatuisi. Mehän olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme loppuun asti vahvoina siinä luottamuksessa, joka meillä alussa oli (HEPR 3:13-14). Valvokaa, pysykää uskossa lujina (1 KOR 16:13).

3. Juurtukaa Kristukseen ja vahvistukaa                  Hänessä!

Niin kuin olette ottaneet vastaan Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa Hänessä. Juurtukaa Häneen, ra-kentukaa Hänessä ja vahvistukaa uskossa, niin kuin teille on opetettu. Varokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen ... tyhjällä petoksella (KOL 2:7-8)

Vahvistukaa Herrassa ja Hänen väkevässä voimassaan. Pukekaa yllenne Jumalan koko taisteluvarustus voidaksenne kestää Paholaisen juonet (EFES 6:10-11).

Vahvistakoon Hän teitä kirkkautensa väkevyyden mukai-sesti kaikella voimalla olemaan kaikessa kestäviä ja pit-kämielisiä (KOL 1:11).

F  Uskosta luopuneen pelastuminen

Edellä olemme siis havainneet, että seurakunnan ylösot-toa edeltävä ahdistus (laittomuus, eksytys ja vaino) voi vaikuttaa siihen, että uskova vetäytyy syrjään Jeesuksen seuraamisesta. Kun tällä sivulla puhumme uskosta luo-pumisesta, käsittelemme aihetta luonnollisesti vain uu-destisyntyneiden kristittyjen osalta. Raamatun opettaji-en piirissä esiintyy kaksi perusnäkemystä uskovan luopu-muksen ja pelastuksen pysyvyydestä:

1. Kalvinistisen käsityksen mukaan Jumalan lapsek-si syntynyt ihminen ei voi pysyvästi kieltää Kristusta eikä kääntyä Hänestä pois. Jumalan armotyön vaiku-tuksesta hän koetusten läpi kulkiessaankin säilyttää lo-pulta pelastuksensa.

 

2. Arminiolaisen käsityksen mukaan pelastus on ehdollinen: Kristukseen uskova voi omasta vapaasta tahdostaan luopua Kristuksesta ja menettää osalli-suuden iankaikkiseen pelastukseen.

Kalvinistisen käsityksen vahvimpana tukena pidetään seu-raavia sananpaikkoja:

Minun lampaani kuulevat Minun ääneni. Minä tunnen ne, ja ne suraavat Minua. Minä annan heille iankakkisen elä-män. He eivät ikinä joudu hukkaan, eikä kukaan ryöstä heitä Minun kädestäni (JOH 10:27-28).

Luotan täysin siihen, että Hän joka on alkanut teissä hyvän työn, vie sen päätökseen Kristuksen Jeesuksen päi-vään mennessä. Oikein onkin, että ajattelen näin teistä kaikista (FIL 1:6-7). Hän on myös vahvistava teitä lop-puun asti, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä. Jumala on uskollinen, Hän, joka on kutsunut teidät Poikansa Jeesuksen Kristuk-sen, meidän Herramme, yhteyteen (1 KOR 1:8-9).

Hänessä on teihinkin, ... uskoviksi tultuanne pantu luva-tun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perin-tömme vakuutena, Hänen omaisuutensa lunastamiseksi (EFES 1:13-14; PR 38). Älkää tehkö murheelliseksi Juma-lan Pyhää Henkeä, joka on annettu teille sinetiksi lu-nastuksen päivää varten (EFES 4: 30). 

Toisaalta myös arminiolainen käsitys perustuu voimakkai-siin raamatunkohtiin:

Minä vihassani vannoin: "He eivät pääse Minun lepooni." Varokaa, veljet, ettei vain kenelläkään teistä ole paha, epä-uskoinen sydän, niin että hän luopuu elävästä Ju-malasta. Mehän olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme loppuun asti vahvoina. Näemme siis, että epäuskon tähden he eivät voineet päästä siihen le-poon. Varokaamme siis, ettei kenenkään teistä havaittai-si jääneen taipaleelle. Pyrkikäämme siis pääsemään siihen lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tot-telemattomuuden esimerkkiä. (HEPR 3:11-14,19; 4:1,11).

Mahdotontahan on uudistaa parannukseen niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaallista lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia, mutta ovat luopuneet. He näet itse uudestaan ristiinnaulitsevat Juma-lan Pojan ja häpäisevät Häntä julkisesti. Maa, ... joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton. Se on lähellä kirousta, ja lopulta se poltetaan. (HEPR 6:4-8) 

Miten nämä vastakkaisilta näyttävät Raamatun ilmoitukset on sovitettavissa yhteen? Luopuminen Herrasta hiljaisesti vetäytymällä eroaa tietysti julkisesta apostasiasta, joka aina ilmentää Kristuksen häpäisemistä (Hänen lunastus-työnsä mitätöimistä ja "uudestaan ristiinnaulitsemista"). Jälkimmäisessä tapauksessa, Hengen äänen jo vaimen-nuttua omassatunnossa, on ihmisen uudistaminen paran-nukseen kurittavan ahdingon kautta mahdotonta. Hänen elämänsä on silloin "lähellä kirousta" eli lähellä suis-tumista iankaikkiseen kadotukseen.

Voisimme tietysti ajatella, että kaikkitietävän Jumalan vaihtoehdoiksi jää tällöin lapsensa ottaminen pois "ennen aikojaan" ja hänen tekonsa (kreik. érgon = "teko", "työ", "tehtävä") koetteleminen edellä mainittuna päivänä, joka "tulessa ilmestyy". Tuon ankaran tulikäsittelyn luonteesta, jossa uskovan kelvoton rakennustyö Kristuksessa polte-taan tuhkaksi ja hän menettää palkkansa, mutta jonka kautta hän lopulta itse "pelastuu ikäänkuin tulen läpi", Raamattu ei kerro tarkemmin. Näiden varoittavien sano-jen jälkeen heprealaiskirjeen kirjoittaja joutuu rohkaise-maan lukijoitaan muistuttamalla, että heidän hengellistä rakennustyötä Kristuksessa (palvelua rakkaudessa) Juma-la ei ole unohtanut⁵⁾.

Ehkäpä juuri tällaista ennenaikaiseen kuolemaan johta-vaa luopumuksen muotoa tarkoitti kirjeessään myös apostoli Johannes. Hän käytti siitä nimitystä "synti kuolemaksi". Kun Johannes kehotti pitämään esirukouksia kaikkien syntiin langenneiden uskovien puolesta, joille Jumala lahjoittaa elämän Kristuksessa, hän kuitenkin epäröi kuolemansyntiin asti luopuneen kohdalla:

On myös syntiä, joka on kuolemaksi. Sitä en sano, että olisi rukoiltava (1 JOH 5:16).

Varoittava ennakkoesimerkki löytyy myös alkuseurakun-nan jäsenten Ananiaksen ja Safiran elämästä. He sallivat "Saatanan täyttää sydämensä, niin että yrittivät pettää Pyhää Henkeä". Apostoli Pietari, joka tunnisti petoksen hengessään, ei enää kehottanut luopunutta pariskun-taa parannukseen eikä seurakuntaa rukoilemaan heidän puolestaan, vaan jätti heidät odottamaan Jumalan rat-kaisua⁶⁾. Melko nopeasti heidät otettiinkin pois ajallisesta elämästä.

Toisaalta kalvinistinen näkemyskään ei huomioi täysin tar-kasti Raamatun kokonaisilmoitusta. Se unohtaa sellai-sen luopumuksen muodon, johon liittyy Pyhän Hengen pilkkaaminen. Jeesus puhui siitä ikuisesti anteeksianta-mattomana syntinä:

Minä sanon teille: jokainen synti ja pilkka annetaan ihmisille anteeksi, mutta Hengen pilkkaamista ei anteeksi an-neta. Jos joku sanoo sanan Ihmisen Poikaa vastaan, se annetaan hänelle anteeksi. Mutta jos joku puhuu Pyhää Henkeä vastaan, sitä hänelle ei anneta anteeksi, ei tässä eikä tulevassa maailmanajassa (MATT 12:31-32). Ihmisten lapsille annetaan anteeksi kaikki synnit, kaikki pilk-kaamisetkin, kuinka paljon pilkkaavatkin. Mutta se, joka pilk-kaa Pyhää Henkeä, ei saa ikinä anteeksi, vaan on syypää ikuiseen syntiin (MARK 3:28-29).

Näitä ja alla mainittuja heprealaiskirjeen jakeita, jotka on kirjoitettu Jeesukseen uskoville, kalvinistinen opetus ei ole kyennyt uskottavasti selittämään muuksi kuin mistä ne selvästi puhuvat. Ne ovat ehdottomasti Raamattum-me vakavimmat Herran omille osoitetut varoitukset. Niitä lukiessaan rehellinen sanantutkija ei voi poissulkea sellaisen tahallisessa synnissä elämisen seurauksena kehittyvän luopumisen iankaikkista kadottavuutta, joka sisältää Jeesuksen kalliin sovintoveren epäpyhänä pitämisen ja armon Hengen pilkkaamisen.