A3  Jeesus - maailman valo

 

 

1980-luvulla tämän kirjoittaja sai ohjata valo-opin fysiikan kurssia erään kauniin hämäläisen kunnan yläasteella. Laboratoriotyötä varten jaoin kullekin oppilaalleni 9 voltin hehkulampun, muutaman sähköjohdon ja virtakatkaisimen. Ollessani noutamassa viereisestä varastohuoneesta muuntajia, joiden välityksellä lamput oli tarkoitus liittää 230 voltin verkkojännitteeseen, kuulin luokasta voimakkaan pamahduksen. Yksi nuorista fyysikoistani oli oma-aloitteisesti asentanut johdot pienestä lampustaan suoraan pistorasiaan, jolloin ylisuuri sähkövirta oli kärä-yttänyt lampun ja polttanut sulakkeen. Pahemmalta onnettomuudelta onneksi vältyttiin, mutta sain itse hyvän muistutuksen ja tilaisuuden korostaa muuntajan merkitystä kytkettäessä pieni polttimo mahtavaan valtakunnan verkkoon.

 

Ensimmäinen ihminen oli kruunattu sellaisella kirkkaudella, että hänen ”lamppunsa” kesti tuhoutumatta Jumalan läsnäolon painon a)Synnin ja lihan valtaannousu katkaisi kuitenkin yhteyden pyhään Jumalaan. Ihmisen olemus saastui sellaiseen alennustilaan, että Jumalan piti jatkuvasti eri tavoin rajoittaa kirkkautensa fyysistä kohtaamista ihmisen kanssa.1) Muistammehan esimerkiksi, kuinka vain yksi pieni leimahdus Hänen aurinkoa kirkkaampaa valkeuttaan riitti tekemään apostoli Paa-valin sokeaksi Damaskon tiellä.2) Vanha Testamentti todistaa, etteivät kutsu ympärileikkauksen liittoon Jumalan kanssa, ulkonainen laki sää-döksineen, eläinuhreihin perustuva jumalanpalvelujärjestelmä ja pro-feettojen ankara opetus parantaneet ihmistä tässä suhteessa toisen-laiseksi. Liiton kansa Israel pysyi (ja on tähän asti pysynyt) olemuk-seltaan lihan hallitsemana, Jumalastaan riippumattomana ja epäjumaliin-sa kääntyneenä.

 

Jotta Jumala olisi saanut lamppunsa palamaan ja Henkensä hallitsemaan ihmisessä, Hänen täytyi laskea valkeutensa Maan päälle täysin uuden-laisella tavalla. Ennakkoilmoitus tästä lähestyvästä valosta saatiinkin Johannes Kastajan välityksellä:

Hän tuli todistamaan valosta. Todellinen valo b), joka valaisee jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan (JOH 1:8-9).

 

Jumala kätki kirkkautensa toisenlaiseen muotoon ainoassa Pojassaan, kun Hän lähetti Jeesuksen maan päälle ihmiseksi, kärsivän palvelijan ja sijaisuhrin asemaan.3) Jeesuksessa Jumala itse osallistui kirotun Maan asukkaiden ahdinkoon syntymällä yhdeksi meistä, jakamalla ihmisen kärsimykset ja kantamalla vapaaehtoisesti meidän syyllisyytemme!

Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa (2 KOR 5:19).

 

Sovittajana Jeesus asettui ”muuntajaksi” ja välittäjäksi yhdistämään syn-tiset lamppuineen ”Valtakunnan verkkoon”.4) Koska ainoa keino päästä pois pimeydestä ja tulla osalliseksi Jumalan kirkkaudesta on siirtyä valon yhteyteen, Jeesus kutsui ihmisiä seuraamaan itseään: 

Seuratkaa minua (MATT 4:19). Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa Minua, ei kulje pimeydessä (JOH 8:12).

 

Jumalan valkeutta levittäessään Jeesus asetti jumalallisen voiman-sa tarkasti Lähettäjänsä tahdon rajaamaan käyttöön. Ihmisen osassa Jeesus oli täysin riippuvainen Hengestä. Isänsä tarkoittamalla tavalla Hän suuntasi myös inhimilliset lahjansa, fyysiset voimavaransa, kär-sivällisen ja säälivän palvelijanmielensä, laupiaan ja totuudellisen luon-teenlaatunsa sekä opettamis- ja valmentamistaitonsa lähimmäistensä hyväksi. Hän herätti kuulijoissaan toivon valkeudesta niin kuin aamu-ruskon ensi säteily pimeän ja kylmän yön paikalleen jähmettämissä taivaltajissa.5) Jeesuksessa he saivat vahingoittumatta lähestyä taivaal-lisen Isän kirkkautta, ja toteutui Hänen lupauksensa: "Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; Isä on minussa!" Ensimmäisen kerran syntiin-lankeemuksen jälkeen Jumalan kirkkaus ilmestyi nyt vastaanotettavassa, ihmistä sisäisesti muuttavassa ja hoitavassa muodossa: "Joka ottaa vastaan minut", Jeesus vakuutti, "ottaa vastaan Hänet, joka on minut lähettänyt. Minun rauhani – sen minä annan teille".6)

 

Ensimmäisten opetuslasten muistiinmerkinnöistä nousee esille erityisesti kolme havaintoa siitä, miten poikkeuksellisella tavalla tuo Jumalan kirkkaus lähestyi Juudean ja Galilean asukkaita:

Me katselimme Hänen kirkkauttaan, sellaista kirkkautta kuin ainut-syntyisellä Pojalla on Isältä ja Hän oli täynnä armoa ja totuutta (JOH 1:14). Ensimmäisen tunnustekonsa Jeesus teki Galilean Kaanas-sa. Hän ilmaisi näin kirkkautensa, ja Hänen opetuslapsensa uskoivat Häneen (JOH 2:11).

 

Aivan ensimmäiseksi opetuslapset panivat merkille ihmeellisen armon kirkkauden, joka loisti Kristuksen olemuksesta. Se säteili rakkau-tena syntisiin ja kärsiviin, sävyisänä viisautena ymmärtämättömään kansaan ja ohjattaviin opetuslapsiin sekä ihmeitä tekevänä voima-na sairaisiin ja ahdingossa oleviin.7) Liikkuessaan Herran kanssa ope-tuslapset saivat huomata, kuinka sankoin joukoin Hänen valonsa veti Galilean ja Juudean asukkaita puoleensa. Ihmisillä oli monenlaista hätää, johon Jeesus kärsivällisesti vastasi. Hänen myötäkärsivä ja armah-tava mielenlaatunsa kaikkia heikkoja, hädänalaisia ja lain orjuuttamia lähimmäisiä kohtaan erosi täysin sen ajan uskonnollisten johtajien suhtautumistavasta. Se oli ennen kokematonta, ihmiskunnan ulkopuo-lelta saapunutta kirkkautta!

 

Uskonnollisen maailman johtajat kammoksuivat lakia tuntematonta ja syntisenä pitämäänsä kansaa. Fariseuksilla oli optimistinen luottamus oman mielensä puhtauteen ja tahtonsa voimaan; niiden avulla he ar-velivat kykenevänsä erottautumaan synnistä ja noudattamaan Jumalan lakia perinnäissääntöineen. He eivät kokeneet tarvitsevansa Välittäjää itsensä ja Jumalan välille, vaan kääntyessään Jumalan puoleen he pyr-kivät omistamaan anteeksiantamuksen suoraan ansioittensa perusteel-la.8) Sen vuoksi fariseukset eivät myöskään uskoneet Jeesusta Jumalan Pojaksi, jolla oli valta antaa syntejä anteeksi. He suorastaan kau-histuivat Hänen armon sanojaan synneistään tunnetuille juutalaisille.c)

 

Juutalaiset kirjanoppineet olivat Kirjoituksissa tutustuneet ankaran tulenhehkuiseen Jumalan kirkkauteen. Sen vuoksi heidän oli vaikea mieltää armo kirkkaudeksi. Helposti mekin ehkä ajattelemme samoin. Sanankohdassa EFES 1:6 apostoli Paavali kuitenkin vahvistaa, että Ju-malan armo todella on kirkkautta. Vieläpä haluaa Jumala kaikessa viisaudessaan ja ymmärryksessään jakaa sitä meille niin runsaasti, että se voittaa syntimme tuottamat vauriot jumalasuhteessamme ja sisäi-sessä ihmisessämme.9)   

 

Toiseksi opetuslapset havaitsivat, että Jeesuksen välittämä Isän kirk-kaus oli täynnä totuutta. Evankeliumeissaan he kirjoittavat, kuinka Jeesus todisti totuuden puolesta ja opetti henkilöön katsomatta Juma-lan tietä totuudessa – vaikka se johti hänet kärsimyksiin.10) Hänen puheestaan huokui Isän antama auktoriteetti, valta ja viisaus, joka hämmästytti kuulijoita.11) Farisealaisen ajattelutavan vastaisesti Jeesus opetti, että ihmisluonto on turmeltunut, pimeyden kyllästämä ja lihal-listen tekojen lähde. Jokaiselta, joka aikoo toimia totuuden mukaan ja parantua sisäisesti, Hän edellyttää valoon astumista:

Sisältä, ihmisen sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, var-kaudet, murhat, aviorikokset, ahnehtimiset, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuopuus, jumalanpilkka, ylpeys ja mielettömyys. Kaikki tämä paha lähtee sisältä ja saastuttaa ihmisen (MARK 7:21-23). Jokainen, joka tekee pahaa, vihaa valoa eikä tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon (JOH 3:20-21).

 

Radikaalilla tavalla Jeesus myös opetti, että ihmismielessä voi pohjim-miltaan olla vain kaksi kiintymiskohdetta, joihin hänen sisäiset silmänsä odotuksin ja toivein suuntautuvat: Jumala tai mammona d). Kumpaa näistä hän tähyilee, etsii ja palvelee, määrää hänen olemuksensa valoi-suuden tilan. Ulkonaiseen vaurauteen, asemaan tai uskonnollisuuteen kiinnittynyt sydän sulkee ulkopuolelleen Jumalan kirkkauden näkemisen lisäksi sisäisen tervehtymisen.

Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Kootkaa sen sijaan itsellenne aarteita taivaaseen. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi. Silmä on ruumiin lamppu. Jos silmäsi on terve, niin koko ruumiisi on valaistu. Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumiisi on pimeä. Ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa (MATT 6:19-24). Paatunut on tämän kansan sydän. Silmänsä he ovat sulke-neet, etteivät he silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, etteivät he kääntyisi enkä Minä parantaisi heitä (MATT 13:15-16).

 

Kaikkein kiivaimman todistuksen Jeesus kuitenkin antoi päävastustajas-taan Käärmeestä. Sen käden jäljen näkeminen ihmisessä sai Hänet samanaikaisesti sekä vihaiseksi että tosi murheelliseksi:

Te olette isästä Paholaisesta, ja isänne himoja te tahdotte nou-dattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, eikä hänessä ole to-tuutta. Hän on valehtelija ja valheen isä (JOH 8:44). Te kyy-käärmeiden sikiöt, kuinka te voisitte puhua hyvää, kun itse olette pahoja! (MATT 12:34). Hän katsahti heihin vihaisenamurheis-saan heidän sydämensä paatumuksesta (MARK 3:5; JOH 12:37-40).

 

Jeesus ei siis tarttunut ensi sijaisesti ihmisen ulkonaiseen käyttäy-tymiseen, vaan hengen kuolemantilan syyjuureen, josta pahat ajatukset, sanat ja teot ovat seurauksena. Saadakseen kuulijansa kääntymään pi-meydestä valoon, Saatanan vallasta Jumalan puoleen, Jeesus puhui itsestään elämänä ja elämästä valona, jonka Hän lahjoittaisi seuraa-jilleen.12)

 

Uusi elämä Jeesuksessa on salaisuus muuttumiseen, Jumalan kirkkauden puhkeamiseen ihmisessä ja Herran lampun uu-delleen syttymiseen. 

 

Tämän vallankumouksellisen totuuden jäljensi selvimmin muistiin apos-toli Johannes:

Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo (JOH 1:4). Jeesus sanoi: ”Se, joka seuraa Minua, ei koskaan vaella pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo (JOH 8:12; RK 2000). Minä olen tie, totuus ja elämä (JOH 14:6).

 

Kolmanneksi opetuslapset saivat nähdä, että myös kärsimys kuului Jeesuksen kirkkauteen. Hänen maallinen elämänsä oli sekä Isän rakkauden että pyhyyden kirkastamista. Voimakkaimmillaan ne hehkui-vat kärsimyskirkkautena Jeesuksen uhritiellä, joka huipentui ristin-kuolemaan Golgatalla. Siellä täyttyi Jumalan pyhyyden vaatimus synnin kiroamiseksi ja Hänen rakkautensa syntisen sovittamiseksi.

On tullut hetki, jolloin Ihmisen Poika kirkastetaan. Jos vehnänjyvä ei putoa maahan ja kuole, se jää yksin, mutta jos se kuolee, se kantaa paljon satoa (JOH 12:23-24). Kristus tuli kiroukseksi meidän puo-lestamme (GAL 3:13). Siinä on rakkaus, että Hän on rakastanut mei-tä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi (1 JOH 4:10).

 

Jeesuksen omien sanojen mukaan Hänen sovituskuolemassaan tuli Jumalan kirkkauden esitteleminen täytetyksi maan päällä. Hänessä Jaakobin jälkeläisille annettu vanha liitto vaihtui parempaan (HEPR 7: 22; 8:7; 9:15). Täytettyään työnsä Jeesus oli valmis ylösnousemuksen kautta palaamaan alkuperäiseen taivaalliseen kirkkauteensa:

Minä olen kirkastanut Sinut maan päällä täyttämällä sen työn, jonka Sinä annoit minun tehtäväkseni. Ja nyt, Isä, kirkasta Sinä Minut luonasi sillä (taivaallisella) kirkkaudella, joka minulla oli Sinun rinnallasi, ennen kuin maailma oli olemassa (JOH 17:4-5).

 

Jos ensimmäisessä Aadamissa Jumalan kuva turmeltui rakkautta, vii-sautta ja voimaa säteilevän Herran lampun sammuttua, niin viimeisessä Aadamissa, Jeesuksessa, se jälleen kirkastui alkuperäiseen loistoonsa. Jeesuksessa Jumalan luonteen perusominaisuudet tulivat lihana ja verenä ihmisten aistittaviksi – ja omistettaviksi. Armon ja totuuden sekä palvelemisen ja kärsimisen kautta Jumala vuodatti taivaallista kirkkaut-taan vetäen ihmisiä hyvyydellään parannukseen.13) Kristuksessa Hän näytti täydellisen mallin siitä, kuinka Hän haluaa kirkkautensa säteilevän myös seuraajissaan.

Poika on Jumalan kirkkauden säteily ja Hänen olemuksensa ku-va (HEPR 1:3). Kaiken armon Jumala on kutsunut teidät ian-kaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa Jeesuksessa (1 PIET 5: 10). Minä olen antanut teille esikuvan (JOH 13:15).

 

Ei ole väärin sanoa, että risti varjosti Jeesuksen jokaista askelta: Elämässä ja kuolemassa Hän taipui Isänsä tahtoon. Kärsimyksen kautta Hän oppi kuuliaisuuden ja tuli täydelliseksi uhriksi ihmiskunnan puo-lesta.14) Ristin tietä kulkiessaan Jeesus näytti seuraajilleen esimer-kin siitä, kuinka Hän haluaa valonsa leviävän maailmaan taivaaseen astumisensa jälkeen. Halveksitun ja vainotun osansa kautta Jeesus osoitti opetuslapsilleen realistisesti myös sen, mitä kirkkaudessa vaelta-minen saattaa maksaa. Muiden uskonnollisten opettajien, rabbien, oppilaat vapautuivat opettajistaan tultuaan täysinoppineiksi. He kasvoi-vat usein jopa mestareitaan suuremmiksi. Jeesuksen opetuslasten persoonallinen suhde opettajaansa sen sijaan lujittui elämän- ja jopa kohtalonyhteydeksi. Uuden elämän vastaanottaneet Jeesuksen seuraajat eivät kiinnittyneet Mestarinsa opin toistamiseen tai Hänen esimerkkinsä jäljittelemiseen, vaan Jumalan rakkaus alkoi parantaa heitä si-säisesti. Jeesuksen opetuslapsilleen lahjoittama kirkkauden Henki käynnisti heissä muuttumisen Herransa kaltaiseksi sekä mielen-laadussa että kärsimystien valitsemisessa. He samaistuivat Jeesuksen kuolemaan kieltämällä itsensä ja kantamalla oman ristinsä. He sai-vat voiman vapautua lihallisuutensa hallintavallasta ja ulkonaisen me-nestymisen tavoittelemisesta palvelemaan ja rakastamaan. Näin ope-tuslapset, kukin Kristuksen lahjan mitan mukaan, kasvoivat terveiksi, sisäisesti vahvoiksi, myötäkärsimään kykeneviksi ihmisiksi ja evan-keliumin välittäjiksi. Heidän kauttaan Herran lampun valo pääsi esteittä loistamaan.15)

 

Sisäisen paranemisen ja uudistumisen perustana olevasta lunastukses-ta tarkemmin seuraavalla sivulla A4; opetusta itse muuttumisproses-sista sivulla C1.