D7  "Entä hän, Herra?"                  30.12.2022

Pietari kääntyi katsomaan taakseen ja näki, että heidän perässään tuli Jeesuksen rakkain opetuslapsi. Hänet näh-dessään Pietari kysyi Jeesukselta: "Entä hän, Herra?" (JOH 21:20-21; PR 92)

Tämän pienen kävelykeskustelun on vain opetuslapsi Jo-hannes kirjannut muistiin. Pietari oli juuri saanut Jeesuk-selta kutsun tulevaan tehtäväänsä seurakunnan kaitsijana ja opettajana. Samalla Jeesus oli kertonut, millä tavalla Pietarin "maallinen maja" kerran purettaisiin (2 PIET 1: 14). Kun Pietari silloin näki takana astelevan Johannek-sen, hänen mieleensä tuli kysäistä, millaisen osan Jeesus oli varannut tämän rakastetun opetuslapsen elämää var-ten. PR 38 esittää Pietarin tiedustelun muodossa: "Herra, kuinka sitten tämän käy?" (JOH 21: 21)

Sen sijaan, että olisi vastannut Pietarin kysymykseen, Jeesus antoi ymmärtää, että olipa Hänen suunnitelmansa toisen opetuslapsen suhteen mikä hyvänsä, sillä tiedolla ei ollut Pietarin oman palvelutehtävän kannalta merkitystä. Jeesuksen vastaus päättyi ehkä jopa tylyltä tuntuvaan neuvoon:

Mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä Minua. (JOH 21:22; PR 38)

Herran tarkoitus ei kuitenkaan ollut moittia Pietaria. Lyhyt debatti vain vahvisti osaltaan sen tosiasian, että kullakin Jeesuksen omalla on aivan henkilökohtainen ja erityi-nen kutsumus Jumalan monipuolisen armotalouden hoita-misessa:

Kun vieraille maille matkustava mies jättää talonsa ja antaa palvelijoilleen hallintavallan, kullekin oman tehtävänsä, hän käskee myös ovenvartijan valvoa (MARK 13: 34).

Palvelkaa toisianne Jumalan moninaisen armon hyvinä taloudenhoitajina sillä armolahjalla, jonka kukin on saanut (1 PIET 4:10).

Toiseksi Pietarin saama vastaus muistuttaa Jeesuksen seuraamisen ensiarvoisuudesta. Vaikka keskitymme omaan palvelutyöhömme kaikella tarmollamme, on hen-gen aistiemme oltava kiinnittyneinä Jeesukseen. Olemme kaikessa jatkuvasti riippuvaisia Hänen lahjoittaman us-kon, voiman ja armon määrästä. Siksi uskon kat-seemme ja sydämen kaipauksemme kohdistuu tiiviisti Häneen.

Jos joku palvelee, palvelkoon sen voiman mukaan, jonka Jumala antaa, että Jumala tulisi kaikessa ylistetyksi Jeesuksen Kristuksen kautta (1 PIET 4:11)

Sen armon perusteella, joka minulle on annettu, sanon teille jokaiselle: älkää ajatelko itsestänne enempää kuin sopii, vaan ajatelkaa kohtuullisesti, sen uskon määrän mukaan, jonka Jumala on kullekin antanut (ROOM 12: 3).

Meillä on erilaisia armolahjoja sen armon mukaan, joka on meille annettu (ROOM 12:6). Mutta kullekin meistä on annettu armo Kristuksen lahjan mitan mukai-sesti (EFES 4:7).

Toimintamme oman kutsumuksemme puitteissa tapahtuu aina Jumalan armon alaisuudessa. Emme siis voi ylittää hengellisiä rajojamme eli kykyämme, joka palvelutehtä-väämme varten on meille annettu. Toki voimme kasvaa voimassa, uskossa ja armossa, kuten Raamattu opettaa, mutta uuvutamme itsemme ja petymme, jos pyrimme asioimaan talenteilla, joita käyttöömme ei vielä ole uskottu. Niin kuin pienen pojan eväät riittivät, kun ne ojennettiin Jeesuksen siunattuihin käsiin, samoin meidän vähäiseltä näyttävät lahjamme ja kykymme kantavat hy-vää hedelmää Hänen käytössään.

Yhdelle hän antoi viisi talenttia, toiselle kaksi ja kolman-nelle yhden, kullekin kykynsä mukaan (MATT 25: 15).

He ovat palvelijoita ... sen kyvyn mukaan, jonka Herra on kummallekin antanut (1 KOR 3:5).

Pietarilla ja Johannekselle, samoin kuin Paavalilla ja Apol-loksella, oli kullakin kykynsä mukainen vaikutusala Herran työssä. Näin on meidänkin kohdallamme. Tärkeämpää kuin seurailla ja olla yksityiskohtia myöten tietoinen tois-ten palvelutehtävistä tai armoituksista on keskittyä kuuntelemaan Herran johdattavaa ääntä oman talentin sijoittamisessa. Jeesuksen ohje Pietarille "Mitä se sinuun koskee, seuraa sinä Minua" on sopiva meillekin.

Vaikka oma palvelupaikkamme Jumalan taloudessa on tärkeä, on se kuitenkin kokonaisuuteen nähden usein kapea-alainen ja tarkasti rajattu. Jokaisella jäsenellä kris-tusruumiissa on spesifi tehtävä. Yksi jäsen ei voi korvata toiselle tarkoitettua tehtävää (1 KOR 12:15-21). Raa-mattu kehottaa työskentelyssämme ottamaan mallia muurahaisyhdyskunnalta. Luojan antaman vaiston varas-sa kukin pesän jäsenistä kantaa kesän aikana omat "kortensa ja ravintolöytönsä kekoon" riippumatta muiden (kuningattarien, koiraiden ja työläisten) tekemisestä (SNL 6:6-8). Kun jokainen osallistuu rakentamiseen uskollisesti kykynsä mukaan, kotipesä valmistuu ajallaan ennen tal-ven tuloa.

Nyt Jumala on asettanut jokaisen näistä jäsenistä ruumii-seen niin kuin on tahtonut (1 KOR 12:18). Niin kuin meil-lä yhdessä ruumiissa on monta jäsentä, joskaan kaikilla jäsenillä ei ole sama tehtävä (ROOM 12:4).  

Tämän kirjoittajan edesmennyt äiti oli luterilainen uskova. Esirukous, puhelinsielunhoito, kuoro- ja pyhäkoulutyö oli-vat hänelle annettuja palvelualueita. Ollessaan 95-vuo-tias hän kaatui kerran kotonaan ja mursi lonkkansa niin pahasti, että joutui kuukaudeksi sairaalaan. Potilashuone käsitti kolme vuodetta, joista yksi jäi vapaaksi äitini saapumisen jälkeen. Eräänä iltapäivänä tyhjään sänkyyn sijoitettiin keski-ikäinen nainen, joka kertoi sydämensä reistailleen yllättäen kesken liikelounaan. Uuden tulokkaan kanssa vaihdettiin kuulumiset ja nautittiin sairaalan ilta-pala ennen levolle käymistä. Tuossa hetkessä äitini sai selvän sisäisen kehotuksen pyytää lupa saada johdattaa huonetoverinsa yhteiseen Isä meidän-rukoukseen. Luvan saatuaan hän rukoili Jeesuksen opettamana mm. näin: "Isä, anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille vel-kaa" (LUUK 11:4). Sen jäkeen kolmikko toivotteli toisil-leen "hyvät yöt" ja asettui odottamaan unta.

Parinkymmenen minuutin kuluttua äitini alkoi erottaa raskasta ja katkonaista hengitystä viereisestä sängystä: liikelounaalta sairaalaan kiidätetty nainen haukkoi siinä henkeään. Lonkkamurtumastaan huolimatta äitini vään-täytyi potilastoverinsa vuoteen reunalle ryhtyen sairaan-hoitajan kokemuksellaan tarkastamaan tämän pulssia. Havaittuaan sen heikkenevän voimakkaasti hän painoi huoneen hälytysnappia. Liikenaisen keho oli jo jäykis-tymässä kuolonkouristukseen, kun hoitaja saapui paikalle. Äiti kertoi, että usean lääkärin elvytysyrityksistä huoli-matta, kuolleen sydäntä ei saatu enää toimimaan. Isä meidän-rukous jäi tässä ajassa hänen viimeiseksi yhtey-denotoksi Jumalan puoleen.

Tapahtuma opettaa Jeesuksen äänen kuuntelemisen tär-keyttä kaikissa tilanteissa. Jos rakas äitini olisi antanut sijan kapinamielelle ja murehtinut kaatumistaan Taivaalli-sen Isän varjelun pettämisenä, olisi tilaisuus talentin asettamisesta vaihtopöydälle saattanut mennä ohi. Juma-la voi ikään ja olosuhteisiin katsomatta ottaa monella tavalla käyttöönsä sen, mitä Hän on haltuumme uskonut. Älkäämme siis vähätelkö itseämme tai lahjojemme so-pivuutta. Jumala tuntee kaikkien ihmisten sydämet ja lähtöhetken ja haluaa tarjota pelastavaa armoaan loppuun asti.