B11 Vahvistakaa toisianne! 5.8.2022
Kunnia Hänelle, joka voi vahvistaa teitä minun julistamani evankeliumin ja Jeesuksen Kristuksen saarnan kautta (ROOM 16:25).
"Simon, Simon! Saatana on tavoitellut teitä valtaansa seuloakseen teitä niin kuin viljaa. Mutta Minä olen rukoillut puolestasi, ettei uskosi raukeaisi tyhjiin. Ja kun olet palannut takaisin, vahvista veljiäsi." (LUUK 22:31-32)
Näistä jakeista käy hyvin ilmi se tosiasia, että Herra Jeesus käyttää seuraajiaan vahvistamaan toisiaan. Ihme kyllä, Jeesus antoi Pietarille veljien vahvistamistehtävän samassa yhteydessä, kun ennusti tämän kieltävän Hänet. Itse asiassa Pietari kävi elämässään läpi kolme intensiivistä vaihetta, jotka erityisesti valmistivat häntä soveliaaksi välittämään Kristuksen rohkaisua toisille opetuslapsille. Aivan aluksi oli välttämätöntä, että Pietari tunnisti oman inhimillisen vajavuutensa, sillä kyky vahvistaa hengellisesti toisia seurakunnan keskellä tulee Herralta.
Pietarin valvomattomuus kiirastorstai-iltana Getsemanen puutarhassa ja tarttuminen miekkaan Jeesuksen kiinniottotilanteessa osoittivat, ettei hänellä ollut vielä ymmärrystä edessä olevan taistelun ja kiusauksen luonteesta. "Kantapään kautta" hän sai oppia, ettei hengellisessä sodankäynnissä kamppailu ole ihmisiä vaan pimeyden henkivaltoja vastaan, ja ettei sitä käydä "lihan käsivarrella" vaan rukouksessa valvoen.1) Samana iltana Jeesuksen pidättämisen jälkeen Pietari joutui kokemaan myös oman voimansa riittämättömyyden ja lihansa heikkouden kiusauksen edessä. Jerusalemin temppelin ylipapin pihassa yllättäen eteen tullut koetus, jossa hän lankesi kiroten kieltämään Herransa, ei murtanut ainoastaan miehen mielen vaan myös ylpeyden ja omavoimaisuuden.2) Sen seurauksena Pietari ajautui alkujakeessa mainittuun uskonkriisiin pohtimaan mahdollisuuttaan Jeesuksen seuraamisen jatkamisesta.
Tämän katkeran kokemuksen läpikäyminen oli johtavalle apostolille kuitenkin Jumalan sallima hyödyllinen kasvuvaihe. Se auttoi häntä tulemaan kykeneväksi vahvistamaan alkuseurakunnan uskovia, joita Paholainen monella tavoin seuloi ja tavoitteli valtaansa.3) Hän saattoi nyt ymmärtää syvemmin myös niiden veljien ja sisarten avuttomuutta ja neuvottomuutta, joita Jumala oli samalla tavalla vieroittamassa inhimilliseen vahvuuteen ja viisauteen luottamisesta. "Kokemusasiantuntijana" Pietari osasi kulkea rinnalla rohkaisten ja tukea antaen siellä, missä Jeesuksen seuraamiseen liittyvää ristiä sovitettiin kanssamatkaajien hartioille.
Toiseksi Pietari sai ainutlaatuisen oppitunnin siitä, miten Jeesus kohtelee erehtynyttä, katuen takaisin palaavaa oppilastaan. Jeesus tiesi tarkalleen, millainen epätietoisuus Pietarin päässä myllersi, kun tämä lankeamisensa jälkeen muutamien opetuslasten kanssa lähti kokeilemaan entisen ammattinsa harjoittamista. Siksi Jeesus ylösnoustuaan järjesti tapaamisen Pietarin kanssa Tiberiaan-järven rannalla.4) Palvellen Hän valmisti heille kalasta ja leivästä hiillosaterian ja otti sen jälkeen Pietarin kahdenkeskiseen keskusteluun. Jeesus johdatteli Pietarin käsittelemään suhdettaan Häneen, mutta ylipapin pihan kiusauksessa periksi antamista siinä ei enää muisteltu. Kertoessaan Pietarille tämän tulevasta kutsumuksesta seurakunnan kaitsijana Jeesus halusi kääntää apostolin ajatukset pois menneestä. Jos Herra iloitsi keskeisen opetuslapsensa uskon säilymisestä 5), oli kohtaamisella ennen kaikkea Pietarille perustavan laatuinen merkitys. Hän sai vastaanottaa Jeesuksen hoitavaa rakkautta, ja samalla itsekin tunnustaa sydämensä tahtotilan: Mestariaan kohtaan edelleen tuntemansa rakkauden - vaikkakin vajavaisen.
Jeesuksen uskollisen mielenlaadun omakohtainen kohtaaminen täytti Pietarin mielen sellaisella armon pääomalla, jota hän tarvitsi palvelutehtävässään. Myötätuntoisesti ja säälivästi Pietari osasi myöhemmin kannustaa langenneita nousemaan Kristuksen lunastusveren ansioon turvaten.6) Hänellä oli parempi valmius vahvistaa heitä, jotka kokivat puheellaan tai teoillaan pettäneensä Jeesuksen, ja jotka Paholaisen syytösten alla epäilivät palvelukelpoisuuttaan.
Kolmas merkittävä varustautumisvaihe "veljien vahvistajaksi" oli pukeutuminen Herran lupaamaan "voimaan korkeudesta".7) Oma-voimaisuudesta ja ihmistavoitteista tyhjennetty, pelokas ja impulsiivinen Pietari täytettiin Pyhällä Hengellä. Hänelle annettiin sekä rohkeus olla Jeesuksen todistaja että armolahjat rakentaa seurakuntaa. Viisaus ja kyky palvella toisia opettaen, rohkaisten, lohduttaen ja kehottaen tulivat hänelle Kristuksen lahjoina. Helluntaina Pietari puettiin voimalla, rakkaudella ja auktoriteetilla kaitsijantointa varten.
Kuinka suurella varmuudella Pietari myöhemmin kirjoittikaan kärsimyksen keskellä kilvoitteleville Vähän-Aasian uskoville "kaiken armon Jumalasta", joka vahvistaa ja tukee omiaan:
Kaiken armon Jumala on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa Jeesuksessa. Vähän aikaa kärsittyänne Hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vah-vistava ja lujittava. Hänen on valta aina ja iankaikkisesti. Aamen. (1 PIET 5:10-11)
Seurakunta elää tänään maailmanajassa, joka monin tavoin pyrkii lannistamaan ja eksyttämään Jeesuksen takaisintulon odottajia.8) Meidänkin puolestamme Jeesus joutuu rukoilemaan, "ettei uskomme raukeaisi tyhjiin". Hän haluaa valmistaa ja varustaa meitä käyttöönsä siten, että kykenisimme neuvomaan juurtumista Kristuksessa vasta pelastuneille ja välittämään Hänen armoaan Jumalan perheessä. Kuten Raamattua lukemalla huomaamme, kasvaminen tähän tehtävään tapahtui Pietarissa melko nopeassa aikataulussa - ainakin, jos vertaamme sitä omaan sisäiseen muuttumiseemme. Silti nuo kolme Pietarin kasvatuskoulun perusvaihetta on Jeesus asettanut tavoitteikseen meidänkin elämässämme. Ne ovat a) omasta riisuminen eli itselle kuoleminen, b) Kristuksen armoon turvautuminen ja c) Hengen voimaan pukeutuminen.
a) Riisuminen on ihmisen omien mahdollisuuksien, suunnitelmien ja voimavarojen riittämättömyyden ymmärtämistä Jumalan valtakunnassa ja niiden varaan rakentamisesta luopumista. Se on myös lihan heikkouden näkemistä kiusausten voittamisessa ja Jumalan tahdon täyttämisessä sekä halua lihallisuuden kuolettamiseen.
b) Armo perustuu Jeesuksen sovittavaan ristintyöhön. Sen ansiosta esimerkiksi uskonluottamuksen säilyminen Häneen ja Hänen lupauksiinsa on mahdollista kaikissa tilanteissa - myös täydellisen epäonnistumisen jälkeen.
c) Hengen voima tulee Kristuksen elämän täyteydestä uskovassa. Täyttyminen Hengellä on edellytys pyhään vaellukseen ja hedelmän kantamiseen palvelutyössä. Pyhä Henki on Puolustaja, lohduttaja ja rinnallakulkija - Hän tekee uskovan kykeneväksi vahvistamaan ja tukemaan Kristuksen seurakuntaa.
Pietarin ohella Raamattu mainitsee esimerkiksi Paavalin ja Barnabaan, joiden palvelutyöhön sisältyi opetuslasten vahvistaminen. He kulkivat kaupungista toiseen ja toteuttivat kutsumustaan järjestelmällisesti.
Apostolit palasivat Lystraan, Ikonioniin ja Antiokiaan. He vahvistivat opetuslapsia, kehottivat heitä pysymään uskossa ja sanoivat: "Monen ahdistuksen kautta meidän on mentävä sisälle Jumalan valtakuntaan." (APT 14:22)
Paavali lähti matkalle ja kulki järjestään Galatian seudun ja Frygian läpi vahvistaen kaikkia opetuslapsia (APT 18: 23).
Ensimmäisten seurakuntien ajoista lähtien on Paholaisen päämäärä pysynyt samana: "tavoitella kristittyjä valtaansa ja seuloa heitä", jotta he hylkäisivät uskonsa. Sen vuoksi nyt enemmän kuin koskaan tarvitaan uskovien keskellä profetian Henkeä, joka puhuu "ihmisille rakentumiseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi":
Juudas ja Silas, jotka itsekin olivat profeettoja, kehotti-vat monin sanoin veljiä ja vahvistivat heitä (APT 15:32).
Sisäinen vahvistuminen on Jumalan Hengen jatkuvaa salattua työtä uskovan hengessä ja mielessä (ajatuksissa, asenteissa, tahto- ja tunne-elämässä).9) Ulkonaisina työvälineinään seurakuntayhteydessä Hän käyttää Raamatun sanaa, sen opettamista ja neuvomista, sekä monen tasoista rohkaisemista keskusteluissa, rukouksissa ja armolahjapalvelussa.10) Kuten Pietarin ja Jeesuksen kohtaamisessa kävi ilmi, on uskovan omalla tunnustuksellakin vahvistava merkitys. Vaikka Jeesus hyvin tiesi, että rakkaus (agape) Hengen hedelmänä on Jumalan lahja, varmisti Hän kolme kertaa Pietarin tahtotilan asiassa. Epäonnistumista kokeneen Pietarin uskoa lujitti se, että hän sai ääneen kertoa sydämensä halun rakastaa Jeesusta. Rakkauden tunnustaminen Herralle seurakunnan keskellä - esimerkiksi yhteisten kiitosvirsien ja ylistyslaulujen muodossa - on yksilöä sisäisesti rakentavaa, Hengen täyteistä ilma-piiriä luovaa yhdessäoloa:
Täyttykää Hengellä, puhuen toisillenne psalmein, kiitos-virsin ja hengellisin lauluin. Laulakaa ja soittakaa sydämestänne Herralle kiittäen aina kaikesta Jumalaa ja Isää Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä (EFES 5:18-20).
Jumalan Hengen tavoite on kasvattaa luottamustamme Jeesukseen, Hänen lunastusvoittoonsa ja mahdollisuuksiinsa. Äänet, jotka pyrkivät kääntämään ajatuksemme omiin epäonnistumisiimme, veljiemme ja sisartemme virheisiin tai ympäröivän maailman uhkakuviin, ovat Vastustajamme lannistavista lähteistä kumpuavia kaikuja. Kuinka päinvastaista onkaan Hengen voimakas vakuutus Herramme halusta ja kyvystä vahvistaa meitä kaikessa vaelluksessamme:
Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä (1 KOR 1:8).
Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa (FIL 4: 13).
Herra on uskollinen, ja Hän on vahvistava teitä ja varjeleva teitä pahasta (2 TESS 3:3).
Raamatun lupauksen mukaan lopun ajan seurakunta ei siis ole heikkenemässä, vaan sitä vahvistetaan uskossa ja voimassa, jotta se kestäisi koetukset ja valmistuisi kohtaamaan Herransa. Meillä on siis täysi sanan tuki, kun kylvämme tällaista toivon ja lohdutuksen näköalaa uskonveljiemme ja -sisartemme keskuuteen.11) Vaikka Uusi Testamentti realistisesti käsittelee antikristillistä laittomuuden aikaa, jonka lävitse seurakunta kulkee ennen Herran paluuta, on sen pääsanoma kuitenkin Jeesuksen voitossa, lupausten täyttymisessä ja seurakunnan pelastumisessa iankaikkiseen kirkkauteen. Niinpä saamme pyytää ja omistaa itsellemme jotakin tuosta Pietarille uskotusta tehtävästä: veljien vahvistamisesta. Armoituksemme puitteissa voimme pyrkiä tukemaan alakuloisia, rohkaisemaan epäileviä, kannustamaan kaikkia ja muuttamaan keskustelun suuntaa, milloin se seurakunnan tulevaisuuden osalta ajautuu synkkiin visioihin ja ahdistaviin pelkokuviin.
Seurakunnan vahvistuminen armossa, Hengen voimassa, kestävyydessä, hyvissä teoissa ja puheissa on Jumalan tahdon mukaista. Paavali ymmärsi tämän kirkkaasti ja rukoili usein sen toteutumista:
Vahvistu siis, poikani, siinä armossa, joka on Kristuksessa Jeesuksessa! (2 TIM 2:1)
Rukoilen, että Hän Henkensä kautta, suuren kirkkautensa mukaisesti, antaisi teidän sisäisen ihmisenne vahvistua voi-massa (EFES 3:16).
Vahvistakoon Hän teitä kirkkautensa väkevyyden mukaisesti kaikella voimalla olemaan kaikessa kestäviä ja pitkämielisiä (KOL 1:11).
Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, lohduttakoot sydämiänne ja vahvistakoot teitä kaikissa hyvissä teoissa ja puheissa (2 TESS 2:16-17).
Erään kerran aamukahvia keitellessäni tunsin, kuinka alussa kertomani sana Pietarin kokemuksista heräsi elämään sisimmässäni. Samana iltana meillä oli miesten yhteiskristillinen saunailta, mutta olin epävarma, sopisiko aihe siellä esille otettavaksi. Päätin, että jos ei kukaan kysy mitään, olen hiljaa, sillä mukana on sananpalvelijoita mm. helluntaiseurakunnasta, pelastusarmeijasta, vapaakirkosta ja luterilaisesta seurakunnasta. Kun kuitenkin saunan, kahvin, laulujen ja keskustelun päätteeksi yksi läsnäolijoista kysyi suoraan mahdollisuuttani jakaa jotakin sanasta, puhuin lyhyesti Pietarin kolmesta edellä mainitusta kasvun vaiheesta: itseensä pettymisestä, Jeesuksen uskollisen armon kohtaamisesta ja voimalla pukemisesta. Vaikka pyrin muotoilemaan sanottavani siten, että sen sävy olisi uskoa vahvistava, en itse kokenut mitään erityistä innoitusta puheenvuoroni aikana. Melkeinpä päinvastoin: sanat tuntuivat juuttuvan tiukasti suuhuni. Eräs minulle entuudestaan tuntematon mies osasi pois lähdettäessä kuitenkin rohkaista: "Kiitos, että puhuit noin. Kerron joskus myöhemmin elämäntilanteestani, johon sanasi toivat lohdutusta." Niin, Raamatun opetus Pietarissa tapahtuneesta muutoksesta on itsessään todella voimaannuttava ja toivoa antava. Meille impulsiivisen luonteemme ja lihamme heikkouden tunnistaville se kertoo Jeesuksen mahtavasta kyvystä uudistaa mielemme ja henkemme Henkensä kautta. Hän osaa tehdä vinoon kasvaneesta ja itsessään epäonnistuneesta miehestä käyttökelpoisen palvelijan seurakuntaansa.