A14b ULKONAINEN JA SISÄINEN ELÄMÄ
Raamatullinen ihmiskuva käsittää ulkonaisen ja sisäisen ihmisen. Edellinen muodostuu fyysisestä kehosta aisteineen ja tarpeineen. Sitä kutsutaan myös "maalliseksi telttamajaksi" (2 KOR 5:1; 2 PIET 1:14) ja sen elämänpiiriä ulkonaiseksi elämäksi. Katoavainen keho eli "liha ja veri" on ajallista elämää varten. Se ei voi periä Jumalan valtakuntaa, minkä vuoksi se muutetaan ylöstempauksen yhteydessä katoamattomaksi ruumiiksi (1 KOR 15:50-53).
Näkymätön sisäinen ihminen koostuu mielestä ja henges-tä. Sen toimintaa (mm. ajattelua, tunne-elämää, palvontaa) nimitetään sisäiseksi elämäksi. Toisinaan Raamatussa käytetään myös käsitettä "sielu" tarkoittamaan sisäistä ihmistä (3 JOH 1:2; 1 PIET 1:22) tai sitä ihmisolemuksen puolta, joka pelastuu iankaikkiseen elämään (MATT 10:28; 1 PIET 1:9; 2:11; JAAK 1:21; 5:20; HEPR 13:17; ILM 6:9; 20:4)
Ihminen luotiin hengen, mielen ja ruumiin kokonaisuudeksi. Sen ansiosta voimme samanaikaisesti tehdä työtä ja palvella lähimmäisiämme tässä maailmassa ja elää uudistuneen henkemme kautta Jumalan kanssa. Vanhaa sanontaa käyttääksemme: "jalkamme ovat maassa, mutta sydämemme on taivaassa". Se tarkoittaa, että vaikka näemme vaivaa ja kärsimme ulkonaisessa elämässä, voimme säilyttää Kristuksen rauhan ja levon sisäisesti. Koska salattu yhteytemme Herraan on voimanlähde kaikkeen tekemiseemme ja olemiseemme, kiinittivät Jeesus ja apostolit runsaasti huomiota sisäisen ihmisen hyvinvointiin.
Vaikka ulkonainen ihmisemme (fyysinen keho) menehtyy-kin, sisäinen ihmisemme kuitenkin uudistuu päivä päivältä. (2 KOR 4:16)
Rukoilen, että Hän Henkensä kautta, suuren kirkkautensa mukaisesti, antaisi teidän sisäisen ihmisenne vahvistua voimassa, niin että Kristus asuisi uskon kautta teidän sydämis-sänne. Teidän tulee uudistua hengeltänne ja mieleltän-ne (sisäiseltä ihmiseltänne) ja pukea yllenne uusi ihminen. (EFES 3:16; 4:23-24)
Maailma, jossa arkeamme toimitamme, on keskittynyt ulkonaiseen ja aineelliseen elämään. Luonnollisesti päivittäinen toimeentulo ja selviäminen perheen kanssa raskauttaa myös kristityn mieltä. Monin sanoin Jeesus kuitenkin neuvoo opetuslapsiaan olemaan murehtimatta ulkonaisesta. Hän lupaa Isän kyllä tietävän tarpeemme ja kantavan niistä huolen.
Älkää murehtiko sanoen: "Mitä me syömme?" tai "Mitä juomme?" tai "Mitä puemme päällemme?" Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän Taivaallinen Isänne kyllä tietää, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan, niin teille annetaan lisäksi myös tämä kaikki. (MATT 6:31-33)
Älkää eläkö rahaa ahnehtien. Tyytykää siihen, mitä teillä on, sillä Hän on itse sanonut: "En Minä sinua hylkää enkä sinua jätä". (HEPR 13:5)
Älköön teidän kaunistuksenne olko ulkonaista, tukkalaitteilla ja kultakoruilla koristautumista ja hienoihin vaatteisiin pukeutumista, vaan olkoon se katoamaton, salassa oleva sydämen ihminen, hengeltään lempeä ja hiljainen. Tämä on Jumalan silmissä kallisarvoista. (1 PIET 3:3-4)
Kaikki ulkonainen elämä ja näkyvä materia on tietyn ajan kestävää ja lopulta katoavaa. Sellainen on myös maallinen kehomme, joka meillä ikäihmisillä käy päivä päivältä hauraammaksi. Lopulta se riisutaan pois. Uudestisyntynyt sisäinen elämä hengessä sen sijaan on katoamaton; se jatkuu "taivaallisessa majassa" Herran tykönä, kuten 2 KOR 5:2-8 lohduttavasti kuvaa. Ne Jeesukseen uskovat, joiden "maallinen maja" puretaan luonnollisen kuoleman kautta, siirtyvät täydellisiksi tulleina vanhurskaina henki-sieluina "kotiin" Kristuksen luo paratiisimaisiin olosuhteisiin (HEPR 12:23; FIL 1:23; 2 KOR 5:8; 12:4; LUUK 23:43).
Kristuksessa kuolleiden maatuvat ruumiit lepäävät tomussa siihen asti, kun Jeesus saapuu noutamaan elossa olevan seurakuntansa. Silloin tapahtuu myös kaikkien uskovina kuolleiden ylösnousemus (1 TESS 4:13-16). Kukin taivaan paratiisissa oleva henki-sielu saa tällöin pukeutua omaan katoamattomaan kirkastettuun ylösnousemusruumii-seensa (1 KOR 15:22-23; 42-43; ILM 20:6). Näissä kuolemattomissa ruumiissa näkyy "taivaallisen kuva" eli ylösnousseen Kristuksen ja enkelien kaltaisuus, kuten sana lupaa (1 KOR 15:48-49; ROOM 8:29; 1 JOH 3:2; MATT 22:30)
Tämä hetken kestävä, kevyt ahdistuksemme tuottaa määrättömän, ikuisen kirkkauden meille, jotka emme kiinnitä katsettamme näkyviin vaan näkymättömiin, sillä näkyvät ovat ajallisia mutta näkymättömät iankaikkisia. (2 KOR 4:17-18)
Autuaita ovat ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe. (JOH 20:29)
Sen vuoksi Raamattu ohjaa meitä vaalimaan sisäistä elämäämme niin, että katseemme säilyisi alati kiinnitettynä Jumalan näkymättömään todellisuuteen. Yksi esikuva valvomisen vaikeudesta on luettavissa 1. Mooseksen kirjan luvussa 15. Samoin kuin me nyt elämme uskosta, joutui Aabrahamkin tulevaisuutensa suhteen vaeltamaan Jumalan lupauksen varassa. Vaikka luottamus Jumalaa kohtaan teki hänet vanhurskaaksi, ei uskon säilyminen vahvana ollut itsestään selvyys (1 MOOS 15:2-3,6). Keskeistä tuossa luvussa on Aabrahamin kestävä odottaminen sen uhrialttarin äärellä, jossa Jumala teki liiton hänen kanssaan. Se kuvaa meidän valvomispaikkaamme Jeesuksen sovitustyön, liiton veren, lujalla perustuksella. Vain Jeesuksessa meillä on kiinnitys lunastusta koskeviin lupauksiin.
Vain Hänessä pysyen säilytämme yhteytemme aisteiltamme näkymättömään Jumalan maailmaan ulkonaisesta paineesta huolimatta.
Ulkonaisen elämän haasteet, joiden keskellä Jeesuksen seuraaja kilvoittelee, avautuvat tuossa luvussa rikkain hengellisin esikuvin. Illan hämärtyessä lähtivät saalistavat petolinnut liikkeelle. Ne pyrkivät repimään rikki Herran määräämän uhrin kokonaisuuden (15:9-11). Maailmassa vahvistuvalla eksyttävällä antikristillisellä hengellä on sama tavoite: kieltää Jeesus, tehdä turhaksi Hänen uhrikuolemansa ja murentaa Hänen sanansa (1 JOH 4:1-6). Samoin kuin Aabraham huolehti oman alttarinsa säilymisestä koskemat-tomana, samoin mekin haluamme vaalia sisäisen ihmisemme häriintymätöntä uskonyhteyttä Jeesuksen kanssa.
Synkkenevässä illassa Jumala puhui Aabrahamille ulkonaisista olosuhteista, joiden vallitessa Hänen antamansa lupaus tulee täyttymään (1 MOOS 15:13). Ennen kuin Aabrahamin jälkeläiset pääsevät luvattuun kotimaahansa, he joutuvat elämään muukalaisina vieraan kansan parissa ahdistavissa oloissa. He lähtevät tuomion alaisesta maasta sorrettuina, mutta Herran käden suojaamana ja suuri omaisuus mukanaan (15:14). Kristuksen seurakunnan kutsu "kotiin" tapahtuu samankaltaisessa tilanteessa: ulkonaisten haasteiden ras-kauttamana, mutta Jumalan voiman varjelemana ja sisäisen kirkkauden täyttämänä (1 PIET 1:5-8).
Viimein auringon laskettua, kun oli tullut täysi pimeys, syttyi tuli Aabrahamin liiton alttarilla. Vanhurskas mies sai pyytämänsä vahvistuksen Jumalan lupauksen täyttymisestä. Jumalan sytyttämä tuli oli erikoinen, kaksiosainen. Siinä erottui ulkonainen ja sisäinen ikäänkuin metaforana siitä, miten Aabrahamille annettu lupaus Israelista tulisi täyttymään.
Kun aurinko oli laskenut ja oli tullut pilkkopimeä, näkyi savuava pätsi ja tulisoihtu, joka liikkui ruhonpuolikkaiden välissä. (1 MOOS 15:17)
Vaikka käsitettä pätsi (hepr. tannûr = "pätsi", "liesi", "uuni") käytetään ruoan paistamiseen tarkoitetusta kevytrakenteista uunista (3 MOOS 2:4; 7:9; 26:26), on sillä VT:ssa pääosin vertauskuvallinen merkitys. Se kuvaa mm. Herran polttavaa tuomiota jumalattomille (MAL 3:19; PS 21:10), Hänen kasvo-jensa tulta omaisuuskansansa vihollisten edessä (JES 31:8-9) ja Israelin kansan kokemaa ahdistuksen kuumuutta (VAL 5:10). Tämän symboliikan nojalla voimme nähdä alttarilla savuavassa pätsissä esikuvan Egyptiä kohtaavasta tuo-miosta ja ulkonaisesta ahdingosta, jonka läpi Jaakobin jälkeläisten oli kuljettava ennen vapautumistaan (1 MOOS 15:13-14). Maailma, jonka keskellä seurakuntaa valmistetaan "kotiinlähtöä" varten, on samankaltainen "sulatusuuni". Koetusten kuumuudessa usko Jeesukseen puhdistuu ja riippuvuus ulkonaisesta vähenee.
Onhan Herra valinnut teidät ja tuonut pois sulatusuunista (hepr. koor = "ahjo", "sulatusuuni") Egyptistä, että teistä tulisi Hänen omaisuukansansa, joka te nyt olette (5 MOOS 4:20).
[" Sulatusuuni" on Raamatun kielenkäytössä sekä ahjo metallien sulattamiseksi (SNL 27:21) että vertauskuva puhdistavalle koetukselle (JES 48:10; HES 22:22).]
Tämän Minä olen puhunut teille, että teillä olisi Minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa rohkeat: Minä olen voittanut maailman. (JOH 16:33)
Aabraham näki myös tulisoihdun, joka liikkui alttarilla uhrieläinten välissä. Sanaa tulisoihtu (hepr. lapîḏ) käytetään VT:ssa paitsi konkreettisessa merkityksessä (TUOM 7:16; 15:4-5) myös kuvattaessa Jumalan kirkkauden läsnäoloa kan-sansa keskellä (2 MOOS 20:18; JES 62:1; SAK 12:6) ja taivaallisissa olennoissa (HES 1:13; DAN 10:6; vrt ILM 1:13-15). Siten voimme tulkita Aabrahamille näytetyn tulisoihdun ennusmerkiksi Jumalan käden varjelevasta läsnäolosta, joka tulee turvaamaan Israelin muuton pois Egyptistä.
Raamattua lukeneina tiedämme näin tapahtuneenkin. Ulko-naisesti vaikeassa asemassa elänyt Herran kansa sai sisäi-sen varmuuden pelastumisestaan luottamalla Jumalan lupaukseen karitsan uhriveren suojasta (2 MOOS 12:13). Kun Jumalan tuomiot kohtasivat epäjumalia palvelevia egyptiläisiä, pääsivät israelilaiset lähtemään kotimatkalle rauhassa ja voittoisan mielialan vallitessa (4 MOOS 33:3). Rakas uskova lukijani, tällainen tulee olemaan myös Jumalan lauman lähtö Paimenensa tykö.
Loppusanat:
Ulkonaisen ei siis tarvitse kahlita sisäisen ihmisen elämää Kristuksessa.
Sanan todistuksen mukaan sydämen usko Jeesukseen voittaa maailman. Hänen sovintoverensä puhdistaa syntimme ja tekee meidät otollisiksi Jumalalle. Ulkonainen ahdistus ei kykene erottamaan meitä Isän rakkaudesta ja huolenpidosta. Sisäisen Hengen voiman varassa, joka on vahvempi kuin lihalliset kiusauksemme, kykenemme kantamaan ristimme. Kristuksen kirkkaus, joka kerran sytytti hengen lamppumme palamaan, karkoittaa meistä pimeyttä eikä pimeys saa meitä valtaansa. Vahvistakoon ja rohkaiskoon tämä Raamatun lohdutus jatkuvasti Sinua, veljeni ja sisareni, ja myös minua niin, että säilytämme sisäisen toivomme Jeesuksessa kaikissa ulko-naisissa olosuhteissa, jotka Isä on elämäämme sallinut.
