C2.7  Mitä parannus on?          4.1.2026

Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, niin Minä parannan teidän luopumuksenne. (JER 3:22)

Näin sanoo Herra Sebaot: "Kääntykää pois pahoilta teiltänne ja pahoista teoistanne". (SAK 1:4; PR 38)  

Näistä jakeista käy ilmi vanhan testamentin kääntymys-tä ilmaisevan verbin šûḇ (= "palata", "kääntyä") kahtalainen merkitys jumalasuhteen kannalta: palata takaisin Jumalan yhteyteen ja kääntyä pois syntielämästä. Sama ajatus on Jeesuksen ja apostolien käyttämän parannus-käsitteen takana.

Tehkää parannus (kr. metanoéō) ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois. (APT 3:19)

Repent (= katukaa) ye therefore, and be converted, that your sins may be blotted out. (ACTS 3:19; KJV 72)

Kreikan verbin metanoéō (= "ajatella toisin", "muuttaa mielensä", "katua") kääntäminen suomalaisissa Raamatuissa sanonnalla "tehdä parannus" saattaa johtaa virheelliseen mielikuvaan asiasta. Kehotuksen tarkoitus ei ole ohjata ihmistä parantelemaan käyttäytymistään vaan muutta-maan ajattelutapansa suhteessa Jeesukseen ja entiseen syntielämään (metá ilmaisee muutosta, noéō = "ajatella", "miettiä", "ymmärtää"). 

Todellinen kääntyminen on langenneen ihmissuvun jäsenelle itselleen mahdotonta. Sen vuoksi Jumala tarjoaa Kristuksessa syntiselle lahjana mahdollisuutta mielenmuutokseen. Julistettu tai luettu sana (evankeliumi) synnyttää vastaanottavaisessa sydämessä uskon Jeesukseen ja halun liittyä Häneen entinen syntielämä hyläten.

Herääminen, täydellinen mielenmuutos, viha syntiä kohtaan ja voima elää "parannuksessa" (pyhityksessä) on Jumalan Hengen vaikuttama armotyö Hänelle antautuvassa ihmisessä.

Uskon lahjan vastaanottaminen ja suostuminen kääntymykseen on ihmisen oma valinta. Jokainen voi vapaaehtoisesti myös torjua Herran armon. Jumala on voimaton auttamaan ja pelastamaan ihmistä, ellei tämä itse sitä halua. Siten on ihmisen vastuu suuri siinä, tahtooko hän lähteä "uskon kuuliaisuudessa" seuraamaan Jeesusta.

Joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon lahjaksi elämän vettä. (ILM 22:17)

Kuinka usein olenkaan tahtonut koota yhteen sinun lapsesi, niin kuin kanaemo kokoaa poikasensa siipiensä suojaan. Mutta te ette tahtoneet tulla. (MATT 23:37)

Taivasten valtakunta on verrattavissa Kuninkaaseen, joka valmisti häät Pojalleen. Hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla. (MATT 22:2-3)

Me olemme saaneet apostolinviran, että syntyisi uskon kuuliaisuus Hänen nimeänsä kohtaan kaikissa pakanakansoissa. (ROOM 1:5)

Kääntyminen pois synnistä ja palaaminen Jumalan tykö ilmaistaan Vanhassa Testamentissa verbillä šûḇ yli sata kertaa (esim. HES 14:6; JES 55:7). Uuden Testamentin sivuilla sanapari "tehdä parannus" (metanoéō) esiintyy runsas 30 kertaa ja sana "parannus" (metánoia) noin 20 kertaa. Nämä likimain 50 parannuskehotusta jakautuvat prosentuaalisesti eri kohderyhmien kesken seuraavasti:

           uskolle vieraat ihmiset  . . . . . . . . . . .  76 %

           kokonaiset paikallisseurakunnat . . . . .  18 % 

           yksittäiset uskovat  . . . . . . . . . . . . . .   4 % 

           luopiot   . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . . .   2 %  

Evankeliumeissa, apostolien teoissa ja epistoloissa kehotus parannukseen kohdistetaan siis pääosin uudestisyntymättö-mille ihmisille. Paikallisille seurakunnille se annetaan kullekin kollektiivisesti oman opetuskirjeen kautta (ILM 2:5). Ainoa suoraan yksittäiselle syntiin langenneelle kristitylle lausuttu parannuskehotus (metanoéō) UT:ssa löytyy kohdasta APT 8:22. Perustuksen laskeminen "parannusta tekemällä" kuuluu Kristuksen opin alkeisiin; sen toistamista uudestaan kehotetaan jopa välttämään (HEPR 6:1). 

Minä sanon teille: samoin on taivaassa suurempi ilo yhdestä syntisestä, joka kääntyy (metanoéō), kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä vanhurskaasta, jotka eivät parannusta (metánoia) tarvitse. (LUUK 15:7)

Uudestisyntyneessä Jumalan lapsessa asuva Henki uudistaa sanan ja opetuksen kautta jatkuvasti uskovan mieltä ja ajattelua (noéō = "ajatella", juurisana nús = "mieli", "ymmärrys"). Ymmärrykseen vetoamalla Hän opastaa Herran hyvän tahdon tuntemiseen ja siinä elämiseen. Havaitessaan lihasta lähtöisin olevia ajatuksia, sanoja ja tekoja Hän vaikuttaa tahtoomme, jotta "karttaisimme" (1 TESS 5:22) ja "vastus-taisimme" (HEPR  12:4) niitä, "kääntyisimme pois" (1 PIET 3:11) niistä ja "hylkäisimme" (TIIT 2:12) ne. Näin Hengen omaantuntoomme synnyttämä murhe ohjaa meitä elämään alati "mielenmuutoksessa" (metánoia). Vaikuttamalla katumuksen ja halun irtisanoutua lihan pyrkimyksistä sekä antamalla siihen voiman Hän pyhittää vaellustamme päivittäin.

Ymmärtäkää, mikä on Jumalan tahto. (EFES 5:17)

Jumalan mielen mukainen murhe näet saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei tarvitse katua. (2 KOR 7:10)

Teidän tulee hylätä vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte, ja uudistua hengeltänne ja mieleltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu Jumalan kuvan mukaisesti totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen. (EFES 4:22-24)

Älkää tehkö murheelliseksi Jumalan Pyhää Henkeä, joka on annettu teille sinetiksi lunastuksen päivää varten. (EFES 4:30)

Jeesuksen seuraajalle "parannuksen tekeminen" on siis suostumista jatkuvaan mielen uudistumiseen, tarpeen tullen katumiseen ja synnin tunnustamiseen Herralle, vanhan ihmisen tekojen pois riisumiseen ja Hengen voiman etsimiseen. Se ei ole tämän kaiken patoamista odottamaan seurakunnan "herätys- ja pyhitysillan" parannussaarnaa ja alttarihetkeä vaan päivittäistä normaalia kilvoittelua Jeesuksen sovintoveren ansion ja armon varassa. Vaelluksen valvomisessa, puhtaan omantunnon säilyttämisessä, itsensä kieltämisessä ja ristin ottamisessa voimanlähde ei ole uskovan "tekemässä parannuksessa" vaan Kristuksen Hengen täyteydessä.     

Jeesus sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo kulkea Minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon Minua. (LUUK 9:23)

Siksi ahkeroinkin, että Minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä. (APT 24:16)

Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen. Henki tosin on altis, mutta liha on heikko. Valvokaa siis kaiken aikaa ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paeta kaikkea sitä, mitä on tapahtuva, ja seisoa Ihmisen Pojan edessä. (MATT 26:41; LUUK 21:36)

... emme vaella lihan vaan Hengen mukaan ... jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää. Kaikki joita Jumalan Henki johdattaa, ovat Jumalan lapsia. (ROOM 8:4,13-14)

Apostoli Paavali kirjoitti ensimmäisille kristityille 14 opetus-kirjettä vuosina 50-65, mutta vain yhdessä niistä - korint-tilaiskirjeessä (2 KOR 7:8-11) - hän otti esille metánoia-käsitteen uskovien tekemänä parannuksena. Siinäkin Paavali kiitti koko seurakuntaa jo tapahtuneesta mielenmuutoksesta. Ainoat UT:n parannuskehotukset seurakunnille sisälty-vät Herran Jeesuksen kirjeisiin, jotka Hän apostoli Johanneksen välityksellä lähetti viidelle paikalliselle seurakunnalle: Efesoon (ILM 2:5), Pergamoon (Ilm 2:16), Tyatiraan (ILM 2:21-22), Sardekseen (ILM 3:3) ja Laodikeaan (ILM 3:19).

Kirjeet osoittavat, kuinka kiitos ja nuhde sekä armon ja totuuden sanan tasapuolinen jakaminen kuuluvat seurakunnassa annettavaan opetukseen. Jotta Kristuksen seurakunnan jäsen näkisi itsensä oikein sanan peilistä, ei synnistä varoittaminen ja nuhteleminen saa puuttua opetuksesta. Huolimatta siitä, että Korinttin seurakunta oli rikastunut Jumalan armossa, kaikessa puheessa, tiedossa ja Hengen lahjoissa (1 KOR 1:4-8), ei Paavali kirjeissään jättänyt varoittamatta yhteisöä sen sisällä rehottavasta lihallisuudesta.

Myös Jeesuksen kirjeiden palaute seurakunnilleen sisälsi sekä myönteisiä tunnustuksia että vakavia kehotuksia mielen-muutokseen (metanoéō). Hän käsitteli kuitenkin seurakuntien ongelmia yksittäisiä syntejä (lankeamuksia) syvemmällä tasolla: uskosta luopumiseen johtavana kehityksenä. Hän murehti (murehtii) muutosta, joka Hengen palavuudessa, rakkaudessa ja terveeseessä apostolisessa opetuksessa oli (on) vuosien aikana tapahtunut paikallisseurakunnissa.

Kirjeet osoittavat Jeesuksen huolehtivaa rakkautta yksittäisiä paikallisseurakuntia kohtaan (ILM 3:19). Hän kannustaa omiaan kilvoittelemaan kestävästi perille asti. Kaikki kirjeet päättyivät lupaukseen palkinnosta, jonka Jeesus tulee "ojentamaan" henkilökohtaisesti jokaiselle voittajalle eli maaliin selvinneelle (ILM 3:5,12,21; 1 KOR 9:24-27; HEPR 12:1).

Yksityiskohtaisesti ja suoraan niissä annettiin kullekin seurakunnalle myös tieto siitä, mikä sen uskonelämän harjoittamisessa on Herran tahdon vastaista. Luopumusta osoittavissa teoissa ja mielenlaadussa he saivat paitsi kehotuksen "parannuksen tekemiseen" (eli mielenmuu-tokseen, metanoéō ) myös ohjausta tuomion alaisesta tilasta irtautumiseen. Saman puhdistamistavoitteen saavuttamiseksi Kristuksen Henki on vaikuttamassa kaikissa Herran paikallisseurakunnissa ja yhteisöissä.  

Kaikki seurakunnat saavat tuntea, että Minä tutkin mielet ja sydämet ja annan teille kullekin tekojenne mukaan. (ILM 2:23)

Aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta (1 PIET 4:17). Hänellä on kädessään viskain, ja Hän puhdistaa puimatantereensa. Jyvät Hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet Hän polttaa sammumattomassa tulessa (LUUK 3:17).

Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. (ILM 2:29)

Ilmestyskirjan parannuskirjeiden saattamisessa Vähä-Aasian seurakuntien luettaviksi oli muuan askarruttava seikka. Se liittyy salaisuuteen kultaisten lampunjalkojen (seurakuntien, kr. ekklēsia) keskellä käyskentelevän Ihmisen Pojan oikeassa kädessä oleviin tähtiin (seurakunnan enkeleihin; kr. angelos = "enkeli", "sanansaattaja"; ILM 1:12-13,20; 2:1). Enkelithän eivät opettaneet paikallisseurakuntia eivätkä johtaneet niiden toimintaa. Enkelit eivät myöskään tee syntiä eivätkä tarvitse kääntymistä parannukseen, johon Jeesus yksikön toisen persoonan "sinä"-muodossa kirjeittensä vastaanottajia kehotti. Keille siis ja miten Jeesuksen sanelemat ja Johanneksen papyrukselle tallentamat kirjeet toimitettiin?

Sana "enkeli" mainitaan UT:ssa yli 170 kertaa, mistä määrästä noin 40 % sijoittuu Ilmestyskirjaan. Mielestäni kaikki "angelokset" Ilmestyskirjan tapahtumissa ovat aitoja enkeleitä eivätkä ihmissanansaattajia. Niinpä ajattelen, että kukin enkeli omakohtaisesti huolehti kirjeen saattamisesta sen seura-kunnan vanhimpien tietoon, jonka palvelemiseen hänet oli määrätty (HEPR 1:14). Pyhät enkelit Raamatussa eivät sään-nönmukaisesti ilmestyneet ihmisille viestintuojina. Vain tulevaisuutta merkittävästi ennakoivissa tilanteissa heidät lähetettiin sanoman välittäjiksi (1 MOOS 18:1-2; DAN 9:21-22; LUUK 1:19; vrt. APT 12:15). Kun Jeesus halusi herättää ensimmäisen vuosisadan lopulla suurissa kaupunkikeskuksissa asuvat seuraajansa hengellisestä horroksesta Hengen uudistumiseen, Hän kutsui sanansaattajikseen näiden seurakuntien enkelit. 

Sen Hän ilmoitti lähettämänsä enkelin kautta palve-lijalleen Johannekselle. (ILM 1:1)

Minä, Jeesus, olen lähettänyt enkelini todistamaan teille tästä seurakunnissa. (ILM 22:16)

Jakeen APT 14:23 antaman esimerkin perusteella on Jumalan tahdon mukaista yhä, että jokaisessa kaupungissa Hänen laumaansa kaitsee vanhimmisto (kr. presbyteros = "vanhimmat" (APT 20:17); episkopos = "kaitsijat", "paimenet" (APT 20:28). Se muodostuu Herran kasvattamista ja asettamista veljistä, jotka Ylipaimenen "sydänääntä" kuunnellen paimentavat ja neuvovat seurakuntaa (TIIT 1:5,9-11; EFES 4:11; 1 PIET 5:1-4). Vanhimpien palvelutyön kautta Kristuksen Hengen nuhteet, varoitukset ja kehotukset mielenmuutokseen koituvat seurakunnan rakentumiseksi. Heidät on kutsuttu torjumaan myös opillisen eksytyk-sen tunkeutuminen seurakuntaan, mistä Jeesus kirjeissään kantoi huolta (ILM 2:14-15,20; 1 TIM 5:17). 

Saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita ja kehota, kaikin tavoin kär-sivällisesti opettaen. (2 TIM 4:2) 

Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä. Jos näin teet pelastat sekä itsesi, että ne, jotka sinua kuulevat. (1 TIM 4:16) 

Kuten alussa mainitsin, ei kestävä parannus (metánoia) ole ulkonaisen ihmisen kohentamista tai lain alaista suorittamista. Oikein käännettynä se tarkoittaa aluksi perusteellista muutosta uskosta osattoman yksilön mielessä suhteessa Jeesukseen ja entiseen elämään. Todellisen kääntymyksen hedelmät tulevat kyllä ajallaan näkyviin. Myöhemmin Herran omassa muutos etenee ja syvenee mielen uudistumisena sanaan nähden. Tä-män jatkuvan muutostarpeen esillä pitäminen paikallis-seurakunnassa on yksi vanhimmille (mm. paimenille ja opettajille) uskotun sananpalvelun tehtävistä (ROOM 12:2). 

Mielenmuutoksen aikaansaamiseksi Pyhä Henki käyttää hyväksi opetusta, joka varoittaa Paavalin mainitsemista lihan teoista ja Jeesuksen kirjeiden sisältämistä hengellisen kuoleman (luopumuksen) merkeistä. Sanan kautta Kristuksen Henki synnyttää kuulijassa halun katumiseen, syntielämän hylkäämiseen ja kokosydämiseen antautumiseen Jeesukselle. Hänestä on peräisin myös voima "kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta puhdistautumiseen ja pyhityksen täydelliseksi saattamiseen Jumalan pelossa" (2 KOR 7:1). 

Tuhlaajapojankin parannus alkoi "itseensä menemisellä" eli katumuksella (LUUK 15:17). Elinolojen ankaruus ja muistot isän rakkaudesta aiheuttivat tämän mielenmuutoksen. Omaan hengelliseen "köyhyyteemme, sokeuteemme ja alastomuu-teemme" havahduttamisen tarkoitus on kääntää meidät "penseydestämme" tiedostamaan riippuvuutemme Jeesuksesta (ILM 3:17). Sydämemme todellinen kaipaus Jeesuksen puoleen ei saa tyydytystä muusta kuin Hänen Henkensä läsnäolosta. Vain henkemme siunatussa yhteydessä Herran kanssa saamme tuhlaajapojan tavoin kokea, että meissä uudistuu se, minkä niin helposti kadotamme: koetukset kestävä usko (tulessa puhdistettu kulta), tahraton morsiuspuku (valkeat vaatteet) ja Hengen antama näkökyky (silmävoide; ILM 3:18).

Jeesuksen kalliin, arvonsa säilyttävän lunastusveren ansiosta läheisimmän "ateriayhteyden" uudistaminen Hänen kanssaan on aina mahdollinen (ILM 3:20). Silloin nuo Jeesuksen kaipaamat ja tukahtumisen kokeneet "ensirakkauden teotkin" pääsevät jälleen kypsymään Hänen elämänsä hedelmänä meissä (ILM 2:4-5).