D5.2  VAIKUTTIMISTA                                  17.11.2025

Tällä sivulla tarkoitamme vaikuttimella ihmistä tiettyyn toimintaan kannustavaa  syytä eli motiivia. Käsitteen nimi sellaisenaan ei esiinny Raamatussa, mutta erilaisten tekojen ja elämäntapojen takana olevia vaikuttimia sieltä löytyy runsaasti. Esimerkiksi Paavali mainitsee "Herran pelon" ja "Kristuksen rakkauden" oman hengellisen työnsä yllykkeinä (2 KOR 5:11,14). Daavidin sydämen halua vaeltaa totuudessa ohjasi puolestaan "Jumalan kunnioitus" (PS 86:11-13).

Yksilöiden sisäisiä motiiveja uskon- ja arkielämän valinnoissa sekä seurakuntatyössä analysoidaan Jeesuksen ja apostolien opetuksissa hyvinkin paljon. Ne luokitellaan selkeästi puhtaisiin eli Herran Hengen aikaansaamiin ja lihallisiin vaikuttimiin. Uskovan hengelliseen valvomiseen kuuluu arvioida sitä, mikä vaikutin ohjaa hänen sanojaan, tekojaan ja tavoitteitaan. Pietarin sanat Jeesukselle kohdassa MATT 16:22 ja hänen toimintansa kohdassa JOH 18:10-11 osoittavat, ettei omien motiivien (pyrkimysten) ja Jumalan tahdon eron tiedostaminen ole itsestään selvyys.

Kukaan ihminen ei kuitenkaan kykene psykologisin tai teologisin keinoin itse rakentamaan puhdasta vaikutinta sisimpäänsä. Se on mahdollista vain Jumalalle, joka Kristuksen tähden tekee tätä armollista työtään lapsissaan. Sydänten Tuntija tietää ajatuksemme ja asenteemme (PS 139:1-2,23-24; HEPR 4:12-13), pelkomme (LUUK 12:32; SNL 29:25), tarpeemme (PS 38:10; LUUK 12:29-30; FIL 4:19), tahtotilamme 2 TESS 1:11; FIL 2.13) ja kaikki sydämemme salaisuudet (SNL 20:27;21:2; MATT 12:35; 1 KOR 4:5). Henkensä kautta Hän haluaa vaikuttaa paitsi "tahtomiseemme ja tekemiseemme" myös niiden takana olevaan mielenlaatuun. 

Rauhan Jumala vaikuttakoon teissä sen, mikä on Hänelle mieluista, Jeesuksen Kristuksen kautta (HEPR 13:21).    

Millaista mielenlaatua Hän sitten pyrkii valmistamaan sisim-päämme tahtoamme ja tekemistämme ohjaamaan? Millainen on sanan mukainen terve vaikutin? Kun luemme siitä seuraavassa yhden valitun tiivistelmän, huomaamme keskeistä olevan "kenelle" ja "miksi" toimitamme sen, mitä teemme.

Mitä teettekin, tehkää se sydämestänne niin kuin Herralle eikä ihmisille. Te palvelette Herraa Kristusta. Mitä teettekin, sanoin tai teoin, tehkää kaikki Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa Hänen kauttaan (KOL 3:17,23-24).

Palvelkaa hyvillä mielin, niin kuin palvelisitte Herraa ettekä ihmisiä (EFES 6:7).

Kaikki mitä teette, tapahtukoon rakkaudessa (1 KOR 16:14). Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi, kaikella voimallasi ja kaikella ymmärrykselläsi, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi (LUUK 10:27).

Herran Jeesuksen maanpäällisen elämän tarkoitus oli juuri tuollainen: täyttää Isän tahto itsensä uhraavan rakkauden kautta. Suurena "motiivina" se yksityiskohtia myöten ohjasi Hänen toimintaansa, elämäänsä ja kuolemaansa. Siitä puuttuivat langenneelle ihmissuvulle tyypilliset lihalliset vaikuttimet, joista poimimme seuraavassa esille muutamia esimerkkejä. Kun tutkimme syitä, jotka katalysoivat Raamatun henkilöiden ja opetuslasten käyttäytymistä tietyissä tilanteissa, teemme sen peilaten armollisesti omiakin motiivejamme. Haluamme avata sydämemme Hengen äänelle ja jättää itsemme Hänen pyhitystyönsä alle.

a) Ihmispelko

Ihmispelko asettaa ansan, mutta Herraan luottava on turvassa (Snl 29:25). Älkää siis pelätkö ihmisiä (MATT 10:26).

Herra sanoi yöllä näyssä Paavalille: "Älä pelkää (vastustavia ja pilkkaavia juutalaisia) vaan puhu äläkä vaikene. Minä olen sinun kanssasi." (APT 18:9-10) 

Opetuslapsista etenkin Pietarin käyttäytymistä sääteli silloin tällöin ihmispelko. Jerusalemin ylipapin pihassa hän peläten kiinnijoutumistaan kielsi tuntemasta Jeesusta (MARK 14:71). Myöhemmin Antiokiassa hän vetäytyi eroon pakanakristityistä, koska pelkäsi ympärileikattujen juutalaisuskovien mielipiteitä (GAL 2:11-13).

Kun kristitty tämän päivän maailmassa tunnustaa uskonsa Jeesukseen, voi hän vallitsevasta kulttuurista riippuen kohdata fyysistä tai henkistä väkivaltaa tai muunlaista torjuntaa. Näissä tilanteissa, joihin meidät johdatetaan Jeesuksen todistajiksi, saamme luottaa Herran lupaamaan voimavarustukseen (LUUK 24:49; APT 1:8; MATT 10:19-20). Raamatun mukaan pilkan ja vainon alainen seurakunta elää Jumalan Hengen erityisessä suojassa ja täyteydessä (1 PIET 1:5; 4:14; MATT 10:28-31). Samalla ulkonainen ahdinko puhdistaa ja valmistaa seurakuntaa ylösottoa varten (2 TIM 3:12; 1 PIET 1:6-7; 5:10).    

Niinpä rukouksemme Jumalan lapsina on saada pukeutua kaikkeen siihen rohkeuteen, jota tarvitsemme totellaksemme Häntä enemmän kuin ihmisiä ja vaeltaaksemme vapaana maailman mielipiteiden orjuudesta. Siihen asemaan Hän on meidät 1 KOR 7:23 mukaan lunastanut ja tarkoittanut:

God paid a high price for you, so

             ●  don’t be enslaved by the world (NLT)

             ●  do not become slaves of men (KJNV).

b) Ihmiskunnia

Älkää tehkö mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian vuoksi, vaan pitäkää nöyrästi toista parempana kuin itseänne (FIL 2:3).

Emme myöskään ole etsineet kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta (1 TESS 2:6).

Raamattu kertoo, kuinka juutalaisten kirjanoppineiden ja fariseusten uskon esteeksi muodostui se, että he etsivät hurskaudelleen arvostusta ja ihailua ihmisiltä. (MATT 23:5-7; JOH 5:44). Toisaalta myöskään monet Jeesukseen uskovat juutalaiset johtajat eivät halunneet tunnustaa uskoaan avoimesti, etteivät olisi joutuneet erotetuiksi synagogasta, sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa (JOH 5:44; 12:42-43).

Yksi kaikkein vakavimpia lihallisuuden muotoja on sellainen "hengellinen työ", jota motivoi ihmiskunnian etsiminen. Synteihinsä kuollut ihminen pelastuu ja elää uutta elämää täysin Jumalan armon varassa. Siten hänen ainoa ansionsa on Jeesus ja ajallinen kunniansa risti. Ananias ja Safira oli pariskunta, joka vaali tästä poikkeavaa vaikutinta sydämessään (APT 5:1-11). Valehtelemalla he loivat itsestään seurakunnan keskellä hurskaamman kuvan kuin mikä oli todellisuus. Jeesus kutsui tämänkaltaista arvonannon etsimistä "fariseusten hapatukseksi" ja "tekopyhyydeksi" kehottaen opetuslapsiaan varomaan sitä (LUUK 12:1).

Hyvin huolella meidän tulee siis valvoa, ettemme anna ulkokultaista vaikutelmaa itsestämme tai palvelutyöstämme seurakunnassa. Sananjulistajalle Hengen nuhteleva palaute tulee jo kotimatkalla, jos saarna on sisältänyt vähänkään tällaista epäpuhtaasta motiivista kumpuavaa ainesta. Puhujan on ymmärrettävä, että Työnantaja ei jaa kunniaansa ja kiitostansa ansiottomalle palvelijalleen, ja että hänen puheensa ja sisäisen uskonkilvoituksensa tulee kaikessa vastata toisiaan. Kuulijat kuulevat vain sanat ja näkevät ulkonaisen olemuksen, mutta Jumala tutkii vaikuttimet (1 SAM 16:7). 

Paavali sai apostolin työssään tutustua eri paikallisseurakuntien vastuunkantajiin. Se kuinka usein hän kirjeissään kertoi huomanneensa "kerskaamista lihan mukaan", "itsensä korottamista", "luottamista lihaan" ja "arvostuksen etsimistä ihmisiltä" (2 KOR 11:18,20; FIL 3:2-4; GAL 6:12), osoittaa ihmiskunnian tavoittelemisen jo ensimmäisten seurakuntien ongelmaksi. Jotta se ei olisi muodostunut esteeksi Herran Hengen sitoutumiselle heidän palvelutyöhönsä, joutui Paavali jatkuvasti muistuttamaan uskovia puhtaiden motiivien tärkeydestä: 

Teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi (1 KOR 10:31).

Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra. Luotettava ei ole se, joka itse suosittelee itseään, vaan se, jota Herra suosittelee (2 KOR 10:17-18).

Älkäämme tavoitelko turhaa kunniaa, ärsytellen ja kadehtien toisiamme (GAL 5:26). 

c) Miellyttäminen

Me puhumme, emme miellyttääksemme ihmisiä vaan Jumalaa, joka koettelee sydämemme (1 TESS 2:4)

Me emme koskaan ole esiintyneet imartelevin sanoin, sen te tiedätte, emmekä tekosyin ahnehtineet voittoa (1 TESS 2:5).

Juudas, yksi Jeesuksen neljästä veljestä, varoitti seurakuntaa sielullisista opettajista, jotka oman edun tähden mielistelivät kuulijoita (JUUD 16,19). Alusta alkaen opettamisen palvelutehtävä joutui alttiiksi lihallisille motiiveille. Jotkut sananjulistajat käyttivät sitä aineellisen hyödyn etsimiseen ihmissuosion avulla. He "opettivat häpeällisen voiton vuoksi sellaista, mitä ei pitäisi" (TIIT 1:11) ja "pitivät jumalisuutta keinona voiton saamiseen" (1 TIM 6:5). He palvelivat "omaa vatsaansa" (ROOM 16:18). Sen vuoksi apostolit asettivat seurakunnan kaitsijan (vanhimman) tehtävän perusedellytykseksi vapaana pysymisen "väärän voiton" vaikuttimista (1 TIM 3:3,8; TIIT 1:7; 1 PIET 5:2). Paavalin oman julistustyön innoittaja tässä suhteessa oli varsin selvä:

Ihmisiäkö minä nyt taivuttelen puolelleni vai Jumalaa? Tai pyrinkö olemaan ihmisille mieliksi? Jos vielä tahtoisin olla ihmisille mieliksi, en olisi Kristuksen palvelija. Teen teille tiettäväksi, veljet, että julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista. (1 GAL 1:10-11)

En etsi teidän varojanne vaan teitä itseänne. (2 KOR 12:14)

Kun Paavali viimeiseksi jääneessä kirjeessään käsitteli seurakunnan olosuhteita Jeesuksen paluun edellä, hän ennakoi myös muutosta sanan opettamisessa. Ihmiset ovat silloin itserakkaita ja heissä jumalisuus on vain ulkokuori. He rakastavat nautintoja enemmän kuin Jumalaa ja etsiytyvät kuulemaan sellaisia opettajia, joiden puhe miellyttää heitä (2 TIM 3:4-5; 4:3-4). Ympäröivän yhteiskunnan paine saattaa näin synnyttää paikallisseurakunnissa halua opettaa "korvasyyhyn" mukaan. Herran sanasta valikoidaan pois ainesta, joka edellyttää kuulijoilta itsensä kieltämistä, katumusta, synnin hylkäämistä ja ristin ottamista. Terveen opin hylkääminen ei johda kuulijoita totuuden tuntemiseen eikä uskonkoetusten kestämiseen vaan mielen turmeltumiseen (2 TIM 3:7-9) ja mahdollisesti uskon sammumiseen (1 TIM 4:1). Paavalin neuvot kurittomien tyhjänpuhujien ja "lipevillä sanoilla ja kauniilla puheilla pettävien" sananpalvelijoiden käsittelemiseksi paikallisseurakunnassa ovat melko ankarat, "jotta he tulisivat uskossaan terveiksi" (TIIT 1:10-13; 3:10-11; ROOM 16:17-18). 

On tietysti olemassa myös edellä mainitusta poikkeavaa ihmisarkuutta ja miellyttämisen tarvetta, joka usein tiedostamatta ohjaa käyttäytymistä. Se on syntynyt lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristön häiriöiden takia. Varhainen turvattomuus, kasvatuksen ankaruus ja hylkäämisen kokemukset ovat saattaneet kehittää ihmisten miellyttämisen keinoksi hyväksynnän ja arvostuksen hankkimiseen. Ongelman syitä ja siitä toipumista on sivuttu sivuilla Lapsen turvallisen kasvun suojamuuri ja sen puute ja Suojamuurin rakentaminen uudelleen.

c) Ansiousko

Te olette joutuneet eroon Kristuksesta, te, jotka yritätte lain avulla tulla vanhurskaiksi. Te olette langenneet pois armosta (GAL 5:4)

Hän pelasti meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta vaan laupeutensa tähden. (TIIT 3:5) 

Ansiouskossa yritetään lisätä jotakin ihmistekoista Jeesuksen täydelliseen lunastustyöhön. Ensimmäisiin seurakuntiin sitä soluttautui sekä juutalaisuudesta käsin että pakanuuden askeettisista filosofioista Jeesuksen seuraajiksi kääntyneiden välityksellä. Heidän mielestään täyden kelpaavuuden saavuttaminen Jumalan edessä edellyttää myös tiettyjen aterioiden ja juhlien viettämistä, perinnäissääntöjen noudattamista, ympärileikkausta, enkelien palvontaa ja askeettisuutta (KOL 2:16-22, ROOM 14:1-6; GAL 4:10). Jos pyhän ja täydellisen Jumalan lain avulla vanhurskauteen pyrkijätkin olivat Paavalin mukaan kirouksen alaisia, niin kuinka turhaksi osoittautuu kaikki muukin "itse valittu jumalanpalvelus" (KOL 2:23). Tällainen Kristuksen uhrin ansion "täydentäminen" johtaa usein myös toisten kristittyjen vikoilemiseen ja tuomitsemiseen (ROOM 14:10).

Päädymme siis siihen, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta ilman lain vaatimia tekoja. (ROOM 3:28) 

Lapsuuden aikana koettu ankaruus isän taholta saattaa uskonelämän alussa vääristää kuvaa Jumalasta. Etenkin jos hyväksyntä ja arvostus maallisen isän edessä on pitänyt ansaita kiltteydellä ja suorituksilla. Taivaallisen Isän rakkaus on ehdotonta Kristuksessa: Häntä ei voi (eikä tarvitse) "lepyttää" hyvien tekojen, katumusharjoitusten tai paastojen ja rukousten avulla. Myöskään perinnäisissä kristillisissä tavoissa pitäytymisestä ei ole iankaikkista hyötyä. Mikään ihmislähtöinen ei riitä pelastuksemme "varmistamiseksi". Ansiousko on raskasta "lain alla elämistä". Se estää kokemasta sitä iloa lahjavanhurskaudesta, joka on omistettavissa yksin uskomalla Jeesuksen sovintovereen (ROOM 3:25). Vaikuttimena ansiousko on siten eräänlaista ylpeyttä, sillä se kieltää ihmisen täydellisen riippuvuuden Jumalan armosta.

Sen tähden vanhurskaus on uskosta, että se olisi armosta (ROOM 4:16).    

d) Itsekkyys

Nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtain mielin, ja luulevat tuottavansa minulle murhetta kahleissani. (FIL 1:17))

Älkää tehkö mitään itsekkyydestä. Älkää katsoko vain omaa parastanne vaan myös toisten. Olkoon teillä se mieli, joka myös Jeesuksella Kristuksella oli. (FIL 2:3-5)

Minulla ei ole ketään toista samanmielistä, joka vilpittömästi huolehtisi teidän parhaastanne, sillä kaikki etsivät omaansa eivätkä sitä, mikä on Jeesuksen Kristuksen. (FIL 2:20-21)

Olkoon kukin meistä lähimmäiselleen mieliksi hänen parhaakseen, että hän rakentuisi (ROOM 15:2). En etsi omaa hyötyäni vaan monien, että he pelastuisivat (1 KOR 10:33).

Mikään syntisestä lihastamme lähtöisin oleva motiivi ei ole Jumalalle mieluinen (JER 17:9; ROOM 8:7-8). Hänen Henkensä tutkii vaikutintamme (mielenlaatuamme), kun annamme omastamme (2 KOR 9:7), rukoilemme (JAAK 4:3), saarnaamme (FIL 1:17) tai teemme mitä tahansa. Itsekeskeisyys ja itserakkaus muodostavat vastakohdan jakeissa TIIT 1:7-9 mainituille Hengen mielen mukaisille kaitsijan luonteenpiirteille. Apostoli Johannes varoitti eräästä paikallisen seurakunnan johtoon pyrkivästä Diotrefestä, jonka tekemisistä itsekkyyden vaikutin ei ollut kuollut pois (3 JOH 1:9-11). Samoin Pietari joutui kerran ankarin sanoin nuhtelemaan vasta uskoon tullutta ja kasteen ottanutta Simonia hengellisen lahjan väärämielisestä tavoittelemisesta:

Sinun sydämesi ei ole vilpitön Jumalan edessä. Käänny siis pahuudestasi ja rukoile Herraa. Ehkä sinun sydämesi ajatus annetaan sinulle anteeksi. Minä näen, että sinä olet täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä. (APT 8:21-23)

Jumala on kiinnostunut motiiveistamme enemmän kuin teoistamme (1 AIK 29:17). Päinvastoin kuin Johannekselle ja Pietarille meille ei ole useinkaan annettu lahjaa tunnistaa veljiemme ja sisartemme vaikuttimia. Se ei ole meidän tehtävämme! Sen sijaan oman sydämemme pitäminen avoimena sanan valolle ja Hengen kehotuksille kuuluu kilvoitukseemme. Yllä olevat vaikutintyypit ovat valikoituneet tälle sivulle juuri sen tähden, että kirjoittaja on "tapellut" niiden kanssa. Jatkuvasti minun on kysyttävä itseltäni: "Teenkö kaiken Herralle vai itselleni?" ja "Onko ensirakkaus Jeesukseen motiivini?" Tiedän, että Hänen tuomioistuimensa edessä kovin paljon elämäni "aikaansaannoksista" tulee palamaan poroksi. Ainoaksi turvakseni lopulta jää sen uhrin ansio, minkä Jeesus  antoi puolestani.